98 osumaa
Isovanhempien ja lastenlasten läheiset tunnesiteet suojaavat molempia sukupolvia masennusoireilta, havaittiin Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa.
? Kalorit eivät ole pelkkiä kaloreita, vaan niiden vaikutus riippuu siitä, mihin vuorokaudenaikaan ne nautitaan, sanoo professori Aila Rissanen HUS:n Lihavuustutkimusyksiköstä.
Vähäinen liikunta, kehno ruokavalio ja tupakointi ovat yhteydessä toimintakyvyn merkittävään heikentymiseen yli 65-vuotiaana, kertoo BMJ:ssä julkaistu kohorttitutkimus.
Syöpäsairaan potilaan lähisukulaisilla on tuoreen tutkimuksen mukaan kohonnut riski sairastua samaan syöpään mutta myös muihin syöpiin.
Liikuntaneuvontaa ja liikuntaan ohjaamista käytetään edelleen terveydenhuollossa vähän, vaikka näiden keinojen vaikuttavuudesta on selvä näyttö.
Äidin ravitsemus raskausaikana vaikuttaa mm. sikiön kasvuun, raskauden kestoon, lapsen aivojen kehitykseen ja oppimiseen sekä aikuisiän sairastuvuuteen.
Eläkeikäisten elintavat ovat kehittyneet pääosin myönteiseen suuntaan, mutta alkoholinkulutus kasvoi ja kovien rasvojen käyttö lisääntyi, kertoo THL:n raportti.
Tupakointi ja aikuistyypin diabetes ovat tärkeimmät tautikuolleisuutta ennustavat tekijät psykoosia sairastavilla. Kun päähuomio on psyykkisissä oireissa, fyysisten sairauksien oireita tunnistetaan huonosti.