6492 osumaa
Omat asenteet vaikuttivat siihen, miten taipuvaisia ammattilaiset olivat ohjaamaan rokotekriittisiä potilaita.
Suomi ei kaipaa uutta nikotiiniriippuvaisten sukupolvea, kirjoittaa päätoimittaja Pekka Nykänen.
Erityisesti erilaiset kasvaimet näkyivät kuvauksessa hyvin.
Epidemia kesti tammikuun alusta huhtikuulle.
HUS haluaa pysyä sote-palveluiden järjestäjänä.
Mitä vaikeampi tauti, sitä todennäköisemmin päätyi sairaalaan.
Nopeampi vanheneminen korreloi toimintakyvyn heikkenemisen kanssa.
Kolmen kuukauden seurannan aikana suoliston tai virtsateiden haitoissa ei ollut eroa ryhmien kesken.
Varhaisia sairaalasiirtoja tulee välttää kaikin keinoin, toteaa tuore yhteistutkimus.
Magneettikuvauksen avulla voidaan päästä eroon tarpeettomien koepalojen komplikaatioista.
Pessimistinen mielenlaatu on yhteydessä lisääntyneisiin sydän- ja verisuonisairauksien riskeihin.
Suolistoloisen häätöhoito ei korreloi lasten kliiniseen paranemiseen.
Kaiken pitäisi olla paremmin ? mutta ei ole, kirjoittaa päätoimittaja Pekka Nykänen.
Polioon ei ole parannuskeinoa, mutta tartunta voidaan estää rokotteella.
Britit löysivät omiensa lisäksi yksittäiset taudinaiheuttajakannat myös Tanskasta ja Yhdysvalloista.
Epäselvää on, onko ketamiini turvallinen huumeriippuvaisille.
Lääkäreillä on 19 prosenttia muita suurempi riski sairastua.
Nuorimmat saavat myös ADHD- ja kehitysvammadiagnoosin useammin.
Lukiolaisia näännyttää se valtava paine, jonka he kokevat itseensä kohdistuvan, kirjoittaa nuorisolääkäri Miila Halonen.
Oman osaamisemme ihastelu vaivaa minua, kirjoittaa Jussi Valtonen.
Oman suorituskyvyn ulosmittaaminen kiinnostaa Anni Vuohijokea sekä painonnostossa että lääketieteen opinnoissa. Molemmissa motivaatio syntyy tavoitteista.
Yhdysvalloissa on sairastunut jo 1 300 ihmistä, joista 26 on kuollut.
Hoitoja on tehty tähän asti lähes yksinomaan yksityisillä hedelmöityshoitoklinikoilla.
Tilanne olisi melko haastava, jos iso joukko jättäisi rokotteen ottamatta, sanoo lakimies Heli Hartman-Mattila.
Uusi mittari voi olla markkinoilla jo parin vuoden kuluttua.
Digipalvelut hyödyttävät sekä lääkäriä että potilasta.
Australiassa, Kanadassa ja Uudessa-Seelannissa ennusteet olivat parhaita.
Isku opetti, että sairaalan henkilökunta kaipaa välitöntä tilanteen purkua.
Sisäisen kellon toiminnan poikkeavuuksilla on keskeinen osa kaamosmasennuksessa.
Tavoitteena on, että paikallinen, alueellinen, kansallinen ja kansainvälinen varautuminen saadaan liitettyä saumattomasti yhdeksi kokonaisuudeksi.