6565 osumaa
Tauti aiheuttaa pahimmillaan erittäin kivuliaita verenkiertokomplikaatioita.
Hoidoksi ristiluun väsymismurtumaan riittää useimmiten potilaan informointi, aika, tehokas kipu- ja osteoporoosilääkitys sekä keventävät sauvat.
Suomessa ei saa olla köysillä erotettuja saarekkeita lain ulkopuolella, kirjoittaa päätoimittaja Pekka Nykänen.
Geenipaikoilla on yhteyksiä myös neuropsykiatrisiin oireyhtymiin.
Vaikutus oli vähäinen potilailla, joilla oli hyvä diabeteksen hoitotasapaino.
Kroonisen nuhan ja astman yhteys yskään tulisi ymmärtää nykyistä paremmin, kirjoittavat Heikki Koskela ja Anne Lätti.
Kyynärseudun sisäsivun kiputila liittyy useimmiten kyynärhermon vaivaan.
Riski sairastua tyypin 2 diabetekseen on lihavilla kahdeksankertainen normaalipainoisiin verrattuna.
Virka täytetään ensi vuoden alusta viiden vuoden määräajaksi.
Marginaali on pienentynyt pinnallisessa melanoomassa 1 senttimetriin.
Hoitoon sitoutuminen parani vaihdon jälkeen, huomasi brittitutkimus.
Testi tunnistaa myyräkuumeen virtsanäytteestä.
D-vitamiinin riittävä saanti on kuitenkin tärkeää puutostilojen ehkäisemiseksi ja luuston terveydelle, kirjoittavat Matti Hero ja Tiina Laatikainen.
Opiskelusta pitävät etenkin ammattioppilaitosten pojat, kertoo Kouluterveyskysely.
Valtakunnallisesti yhdenmukaiset terveyspalvelut eivät voi olla tavoitteena.
Yksi sairaus noin kaksinkertaisti astmariskin.
Akuuttia potilasriskiä ei ole.
Potilasmäärien kasvu tuottaa haasteita erikoissairaanhoidolle.
Ongelmat johtuivat epäselvästä lainsäädännöstä, epäselvistä rooleista ja koordinaation puutteesta.
Tutkimus tukee yhteyttä infektion ja tyypin 1 diabeteksen välillä.
Mielikuvat itsestä riittävän hyvänä äitinä voivat puuttua.
Lauri Ahokkaan sormet käsittelevät yhtä tottuneesti tahtipuikkoa, konserttiflyygelin koskettimia ja silmämikroskooppia.
Ennuste sydäninfarktin ehkäisyssä on parantunut länsimaissa.
Tavoitteena on tukea työntekijää sovittamalla työtä hänen työkykyynsä sopivaksi.
Imemistä haittaava vauvan kireä kielijänne on tämän vuosituhannen muotidiagnooseja.
Lääkärien luottamusmies kommentoi HUS:n Uuden lastensairaalan tilannetta.
Kulutus ei ole vähentynyt odotetusti, kertoo WHO.
Kielenalustabletit saattavat olla tulevaisuudessa pääsääntöinen siedätysmuoto.
Aiemmissa kokeissa havaittu videopelien kielteinen vaikutus on lyhytaikainen, päättelivät tutkijat.
Selkäkipuinen pikkulapsi on lähes aina aiheellista lähettää erikoissairaanhoidon tutkimuksiin.