6565 osumaa
Syöpä herättää edelleen ihmisissä kauhunsekaisia mielikuvia, kirjoittaa Päivi Hietanen.
Pöksyt voivat antaa lääkärille ja vanhemmille tietoa vauvan uniongelmista.
Lääkehoidon seurantaa ja lopettamista pyritään ohjeistamaan aiempaa tarkemmin.
Yhä harvempi nuori käyttää alkoholia tai tupakoi.
Sydänkuolemat vähenivät 56 prosenttia.
Suomalaisperheistä löytynyt harvinainen mutaatio tehostaa insuliinin eritystä haimassa.
Alttius sairastua ja kuolla infektiotauteihin kohoaa.
Injektio ihon alle paransi seksikokemusten laatua.
Geenivirhe häiritsee sydämen toimintaa ja altistaa vauvan kohtalokkaille rytmihäiriöille.
Janakkalan kunnassa on toteutettu koululääkärin työtä uudella tavalla.
Riskipotilaat voitaisiin testata hammaslääkärin vastaanotolla.
Australialaistutkimuksen mukaan infektioilla saattaa olla merkittävä osuus miehen hedelmättömyyden synnyssä.
Omaisten tyypillinen virhe on tivata, muistaako muistisairas hänet tai jonkin menneisyyden tärkeän tapahtuman.
Omat asenteet vaikuttivat siihen, miten taipuvaisia ammattilaiset olivat ohjaamaan rokotekriittisiä potilaita.
Suomi ei kaipaa uutta nikotiiniriippuvaisten sukupolvea, kirjoittaa päätoimittaja Pekka Nykänen.
Erityisesti erilaiset kasvaimet näkyivät kuvauksessa hyvin.
Epidemia kesti tammikuun alusta huhtikuulle.
HUS haluaa pysyä sote-palveluiden järjestäjänä.
Mitä vaikeampi tauti, sitä todennäköisemmin päätyi sairaalaan.
Nopeampi vanheneminen korreloi toimintakyvyn heikkenemisen kanssa.
Kolmen kuukauden seurannan aikana suoliston tai virtsateiden haitoissa ei ollut eroa ryhmien kesken.
Varhaisia sairaalasiirtoja tulee välttää kaikin keinoin, toteaa tuore yhteistutkimus.
Magneettikuvauksen avulla voidaan päästä eroon tarpeettomien koepalojen komplikaatioista.
Pessimistinen mielenlaatu on yhteydessä lisääntyneisiin sydän- ja verisuonisairauksien riskeihin.
Suolistoloisen häätöhoito ei korreloi lasten kliiniseen paranemiseen.
Kaiken pitäisi olla paremmin ? mutta ei ole, kirjoittaa päätoimittaja Pekka Nykänen.
Polioon ei ole parannuskeinoa, mutta tartunta voidaan estää rokotteella.
Britit löysivät omiensa lisäksi yksittäiset taudinaiheuttajakannat myös Tanskasta ja Yhdysvalloista.
Epäselvää on, onko ketamiini turvallinen huumeriippuvaisille.
Lääkäreillä on 19 prosenttia muita suurempi riski sairastua.