2666 osumaa
Professori Johan Eriksson on tutkinut lapsuudessa koettujen traumojen vaikutuksia seuraamalla, miten sotalapsuus vaikuttaa terveyteen.
Mökkiläisen olisi hyvä myös muistaa, että lääkkeet eivät säily kylmässä ja kosteassa.
Elokuva on osa vuonna 2015 toteutettua taideprojektia, jonka inspiraationa on Hanna Väätäisen käsi.
Esimerkiksi hiusvärin laittamista kannattaa miettiä kahdesti.
Unettomuus on yleinen vaiva, jota ei pitäisi hoitaa ensisijaisesti lääkkeillä. Lääkehoito voi pahentaa unettomuutta entisestään.
THL:n erikoistutkija Jussi Sane kertoo, mitä MERS-viruksesta tiedetään.
Lääkäri kertoi, että jotta saisin aikuisena nauttia suorasta selästä, minun olisi tarpeellista käyttää korsettia koko kasvukauden ajan, siis noin 15-vuotiaaksi asti.
Parkinsonin taudilta suojaavat elämäntavat saattavat olla suoliston bakteerikannan välittämiä, kertoo tuore katsausartikkeli.
Kaisa Virolainen oli korsettihoidossa noin 10 vuoden ajan.
Skolioosia esiintyy lievänä melko yleisesti. Joidenkin arvioiden mukaan skolioosia on noin viidellä ihmisellä sadasta.
Tulokset viittaavat siihen, että jopa pienet punasolusiirrot suurentavat potilaiden riskiä sairastua sydänkohtaukseen tai aivoinfarktiin.
Tutkimuksessa käytettiin nontoksigeenisen C. difficilen itiöitä. Tarkoituksena oli tutkia ensisijaisesti valmisteen turvallisuutta.
Yhä useammat osallistuvat maratoneille ja muihin pitkäkestoisiin ja elimistöä kuormittaviin liikuntamuotoihin. Jotta suoritus olisi mahdollisimman turvallinen, on hyvä tuntea tällaiseen liikuntaan liittyvät riskit ja riskien hallinta.
Voikin kysyä, millä perusteella ihmiselimistön toimintaa uskotaan pystyttävän laskea vuosikymmenien päähän, kun nykyiset supertietokoneet eivät osaa ennustaa kovinkaan luotettavasti edes ylihuomisen säätä.
Tartuntatautilaki edellyttää altistuneiden mahdollisten tartuntojen selvittämistä (jäljitystä), jotta tuberkuloosin leviäminen voidaan tehokkaasti estää.
Kyse ei ole pelkästään omasta hyvinvoinnista loppuelämässä vaan siitä, että auttaa omaisia tekemään ratkaisuja, joihin ei enää itse pysty ottamaan kantaa esimerkiksi tajuttomuuden tai sekaisen pään vuoksi.
Yksi työryhmän ehdotuksista on genomikeskuksen perustaminen.
Lapsen äkillisen välikorvatulehduksen diagnoosilta edellytetään, että lapsella on ylähengitystieinfektio, tärykalvolla on tulehduksen merkit ja välikorvassa on märkäistä eritettä.
Aiemmin aikuisten astman ilmiasut jaettiin lähinnä kahteen alaryhmään, allergiseen ja ei-allergiseen astmaan. Nykyisin aikuisten astma jaotellaan ainakin viiteen alatyyppiin.
Syynä kivuliaisiin kuukautisiin voi olla esimerkiksi endometrioosi, ahdas kohdunkaula tai myoomat.
Kädet kyynärpäitä myöten ristissä toivon kuumaa ja tyyntä intiaanikesää! Itselleni sekä kaikille muillekin kolmoishermosärkyä sairastaville. Kaikille, joilla lämpö helpottaa kipuja.
Saako reseptilääkkeet ottaa käsimatkatavaroihin? Entä ehkäisevätkö lentosukat laskimoveritulppia? Asiantuntija vastaa.
Palvelussa on muun muassa ahdistuksen mittari, jonka avulla voi arvioida omaa ahdistuksen tasoaan.
Syövän hoitokustannukset kasvavat syöpään sairastuneiden määrän lisääntymisen ja uusien hoitomahdollisuuksien myötä.
Apulaisprofessori Kirsi Pietiläisen mukaan 5:2-dieetti on tyyppiesimerkki tulevista ja menevistä laihdutuskuureista.
Pahimmillaan nauhoitusta voidaan käyttää väärin ja leikata normaalista potilaan ja lääkärin välisestä keskustelusta yhteydestään irrotettuja kohtia, jotka saattavat lääkärin outoon valoon.
Tulosten perusteella seulonnat eivät alentaisi niihin osallistuvien riskiä kuolla seuraavien kymmenen vuoden aikana.
Kukaan artikkelien kirjoittajista ei mitenkään vahvasti suositellut raskauksien tietoista siirtämistä myöhäiselle iälle.
Turvotus on yksi tavallisimmista vatsaoireista. Osalla potilaista esiintyy vain turvotuksen tunnetta, osalla turvotus on näkyvää.
Joukkorahoitus tulee tieteeseen. Tavoitteena on rahankeruun lisäksi tieteen popularisointi. Terveyttäkin tutkitaan.