1845 osumaa
– Uutiset olivat kova paikka nuorelle ihmiselle, sanoo Miia Nurmio.
Suomella ei ole varaa olla liikkumatta, kirjoittaa Juuso Heikkinen.
Mallit ottavat huomioon useat samanaikaiset riippuvuudet ja niiden vaihtumisen.
Potilastyö alkaa 23. tammikuuta.
Edessämme on kolme koetinkiveä, kirjoittaa arkkiatri Risto Pelkonen.
Kannabiskysymys on herkullinen kohde, kirjoittaa Eija Kalso.
Lääkärilehti kysyi kuudelta hyvinvointialuejohtajalta, mitä palvelujen priorisoinnista on keskusteltu heidän alueellaan.
Huonon hoitotasapainon riski löytyy koneoppimisen keinoin.
Lääkärilehti kysyy, Taneli Puumalainen vastaa.
Tuoreen tutkimuksen mukaan äidin suoliston bakteerit siirtävät synnytyksessä vauvan suolistobakteereille geenejä, jotka vaikuttavat vauvan terveyteen ja kehitykseen suotuisasti.
Erittäin matalan tulotason talouksissa lasten paino kasvoi seurannassa enemmän kuin vertailuryhmässä.
Suomen ylikuolleisuus on huikeaa, ja syyt ovat selvittämättä.
P umppaustoiminta ja ennuste eivät parantuneet.
Todennäköisesti aiemmissa tutkimuksissa lääkehoitoon johtanut häiriö on ollut muistisairauden varhainen oire.
– Sairastuneiden toipumisennuste on hyvä, sanoo Helena Liira.
Heini Kärkkäinen on päätynyt anoreksian ja mielenterveysongelmien vuoksi sairaalahoitoon kaksi kertaa. Jaksot pelastivat hengen, mutta muistiin jäi lääkärin sanoja, jotka hän mieluiten unohtaisi.
Keskus toimii yksinomaan etäyhteyksillä.
Potilas-lääkärisuhteen jatkuvuus tulee aluksi taata monisairaille, kirjoittavat Tuomas Koskela ja Juha Auvinen.
Amerikkalaistutkimuksen mukaan toinen infektio on usein lievempi, silti komplikaatioita on enemmän niillä, jotka ovat sairastaneet koronan kahdesti verrattuna kerran sairastaneisiin.
Miksei sairastavuus voisi osittain olla ylisukupolvista perintöä, kysyy Sirpa Kähkönen.
Isä tarjoaa sosiaalista tukea sekä puolisolle että lapselle.
Professori Juha Auvinen pitää hyvinvointialueiden aikeita ongelmallisina.
Tiedän, että tätä toivomuslistaani ei ole ihan helppo toteuttaa, kirjoittaa Silja Kosola.
Sodilla on yhtäläinen taipumus levitä siinä missä taudeillakin, kirjoittaa Saku Pelttari.
Hoitotasapaino pysyi keskimäärin vakaana.
Oireetonta sydänlihasiskemiaa ei kannata hakea laaja-alaisessa taudissakaan.
Havainto tuo uutta tietoa sairauden vaikutuksesta aivojen puhdistusjärjestelmään.
Ruokatottumuksia muuttamalla voidaan vaikuttaa myönteisesti mikrobistoon ja edistää terveellisiä elämäntapoja.
Hoivapaikkojen puute ja hoitajapula ovat vain osa ongelmaa.
Kun vanhoja sairaalakiinteistöjä tyhjennetään, arvokkaita taideteoksia jää ilman kotia. Uusien sijoituspaikkojen löytäminen on välillä haastavaa.