Videoilla puhtia lasten hampaiden harjaukseen
Suurin osa väestöstä tietää, että hampaita kuuluu harjata, mutta miten se tehdään oikeaoppisesti ja miksi? Harjausopetuksen tueksi on avattu Puhtaat hampaat -sivusto, josta löytyy opetusvideot alle 2-vuotiaan, alle kouluikäisen ja kouluikäisen hampaiden harjauksesta.
Kaksi matkailuun liittyvää A-hepatiittia Helsingin seudulla
Molemmat sairastuneet ovat olleet alle kouluikäisiä, rokottamattomia lapsia. Vaikka hepatiitti A voi olla lapsilla lievä ja vähäoireinen tai jopa oireeton, levittää tartunnan saanut lapsi virusta herkästi eteenpäin esimerkiksi päiväkotiryhmässä. Hyvä käsihygienia on tärkeää.
Työyhteisötaidoilla työuria pidentämään
Työilmapiirillä ja sosiaalisella tuella työssä voi olla huomattava vaikutus työkykyyn. Arvostuksen kokeminen saa ihmisen ponnistelemaan tavoitteidensa eteen ja usein jopa kukoistamaan. Jokaisen kannattaa ajoittain pysähtyä miettimään omia työyhteisötaitojaan.
Syyriasta palannut Matti Rauvala näki sodan monet kasvot
? On antoisaa, kun omaa työtään tehdessään saa auttaa potilaita, joilla ei syystä tai toisesta ole mitään muuta hoitoa tarjolla. Oma työ tuntuu ikään kuin tarpeellisemmalta ja hyödyllisemmältä kuin kotioloissa, sanoo rovaniemeläinen lääkäri Matti Rauvala, joka palasi vastikään Syyriasta.
Terveyden paradoksi
Vaivaako Homo sapiensia jokin isompi aikaan kuuluva asia: riskiyhteiskunnan synnyttämä ahdistus, kyvyttömyys kuulua yhteen ja olemisen ja elämisen tyhjyys? Jos emme vaivaudu muuttamaan tapojamme, päivittäin otettava polypilleri saattaa hyvinkin olla tulevaisuutta, pohtii Työterveyslaitoksen pääjohtaja Harri Vainio.
Miksi HPV-rokote tulee tänä syksynä rokotusohjelmaan?
Viimeksi kuluneiden 15 vuoden aikana 20?39-vuotiaiden naisten syöpä on tasaisesti lisääntynyt. Rokotusohjelma kohdistuu tyttöihin ennen seksielämän alkua, jolloin rokottamalla voidaan estää merkittävä osa infektioista, esiasteista ja syövistä.
Lapset on huomioitava nykyistä paremmin
Lapsen asema suomalaisessa terveydenhuollossa on paikoin erinomainen, paikoin tyydyttävä ja monin kohdin huolestuttava. Sosiaali- ja terveysuudistuksen vaikeudet kärjistävät tilannetta edelleen. Lasten terveydenhuollon palvelujärjestelmä tulisi tunnustaa erityiskysymykseksi.