3951 osumaa
NEJM:ssa julkaistu tutkimus ei tue amitriptyliinin ja topiramaatin käyttöä nuorilla migreenipotilailla.
Älypuhelimen näprääminen ennen nukkumaanmenoa voi heikentää lasten unenlaatua, lyhentää yöunia ja johtaa myös päiväväsymykseen.
Minna Kaarisalo pohtii miksi terveydenhuollon henkilöstön käytös on jälleen kerran noussut otsikoihin.
Turun yliopiston tutkijoiden kehittämä sovellus toimii ilman lisälaitteita.
Tuoreen tutkimuksen perusteella maidosta saatava heraproteiini saattaa alentaa verenpainetta, mutta myös korjata kolesterolitasoja ja verisuonten toimintaa.
Astman pahenemisvaiheiden määrässä ei ollut eroa.
Tuoreen suomalaistutkimuksen mukaan uniongelmista kärsivät miehet sairastuvat dementiaan noin 60 prosenttia todennäköisemmin kuin ikätoverit, joilla ei ole uniongelmia.
Tanskalaistutkimus osoittaa masennuksen olevan hyvin yleistä aivoverenkiertohäiriön jälkeen. Osalla potilaista oireilu jatkuu vuosia.
Verkon käyttö vähentää arpityrän uusiutumisen riskiä, mutta pitkäaikaisseurannassa hyöty vähenee.
Tulehduskipulääkkeiden käyttö oli tutkimuksen mukaan yhteydessä suurentuneeseen sydämen vajaatoiminnan riskiin.
Tutkimustulokset ovat tervetulleita. Verta voidaan säilöä noin 40 päivän ajan, ja vanhimmat veret käytetään usein ensin.
Koneelliset plagioinnintarkistusohjelmat eivät havaitse kopiointia muista kuin englanninkielisistä lähteistä.
Mikrobilääkeresistenssi on koko ihmiskuntaa koskeva uhka. Resistentit bakteerit leviävät potilaiden ja terveiden matkailijoiden mukana, kirjoittaa Jari Jalava.
Yhdysvaltalaistutkimus vahvistaa näyttöä täysjyväviljojen terveellisyydestä ja suotuisista verenpainevaikutuksista.
Oletko ajatellut tappaa itseäsi, kysyi lääkäri. Kyllä, useita kertoja, kirjoittaa Sirpa Tahko.
Kuoleman edessä lääkärillä tulee aina olla tarjota potilaalle lohdutusta, empatiaa ja toivoa, kirjoittaa Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Heikki Pälve.
Tulosten perusteella noin 11 prosenttia sairastumisista liittyy kuumuuteen tai kylmyyteen, mutta varsinkin kylmyyteen.
Hylkäämisen tyypillisiä syitä ovat teho ja turvallisuus, kertoo yhdysvaltalaistutkimus.
Fyysisen kunnon lisäksi ylipaino oli merkittävä kuolleisuuden ennustaja.
Pitäisikö tyypin 2 diabetesta hoitaa leikkaamalla? Tehokas leikkaushoito sopisi myös muille kuin vaikeasti lihaville.
Hollantilaisen tutkimuksen tulokset osoittavat metabolisen oireyhtymän, vyötärölihavuuden ja kolesteroliongelmien olevan monihermosairauden riskitekijöitä.
Sairaudentunnon molemmat ääripäät ovat haasteellisia terveydenhuollon ammattilaisille ja lähiympäristölle, kirjoittaa Marina Erhola.
Voimakkaan vihaisuuden tai tunnepurkauksen jälkeen riski sairastua sydänkohtaukseen oli noin kaksi kertaa suurempi kuin tavallisesti.
Potilaan Clostridium difficile -infektion riski kasvaa, jos saman sairaalasängyn edelliselle potilaalle on annettu antibioottia.
Jos 60 prosenttia väestön syömästä ruoasta olisi kasvisruokaa, verenpainetauti vähenisi jopa neljänneksellä.
Lääkärien poliittiset näkemykset vaihtelevat huomattavasti erikoisaloittain, kertoo tutkimus.
Influenssarokotteen ottavat diabeetikot sairastuvat aivoverenkiertohäiriöihin ja sydämen vajaatoimintaan selvästi epätodennäköisemmin kuin muut potilaat, brittitutkimus vahvistaa.
Tuoreen kyselyn mukaan vajaa puolet lääkäreistä on joskus lievittänyt potilaan kärsimystä tietäen, että se lyhentää potilaan elämää.
Diabetes lisää parodontiitin riskiä ja parodontiitti puolestaan heikentää diabeteksen hoitotasapainoa.
Riski menehtyä suureni tasaisesti suolankäytön lisääntyessä, osoittaa tuore tutkimus.