3951 osumaa
Suuri yleisö ei välttämättä ymmärrä, kuinka hengenvaarallista lapsen ravistelu on. Kyselytutkimusten mukaan jopa 3?6 prosenttia pienten lasten vanhemmista on ainakin kerran ravistellut lastaan.
Julkisuudessa kiistellään siitä, miten borrelioosia pitäisi hoitaa.
Liikuntaa kemoterapian aikana harrastavat kokivat vähemmän uupumusta, pahoinvointia, kipuja ja heikkovointisuutta kuin verrokit.
Tutkimusten tulkinnassa voi mennä yhteydet ja aiheuttajat sekaisin.
Yli viisi puuttuvaa hammasta lisäsi sepelvaltimotautitapahtumien ja sydäninfarktien suhteellista riskiä jopa 140 prosenttia.
Masennus on aiemminkin yhdistetty aivohalvausriskiin, mutta vähemmän on tiedetty siitä, miten masennusoireiden lieventyminen vaikuttaa riskiin.
Alun perin myös keinotekoisesti makeutetut virvoitusjuomat liittyivät suurentuneeseen diabetesriskiin, mutta yhteys hävisi, kun analyysissä huomioitiin osallistujien painoindeksi.
Kuolleisuus hoidon loppuessa oli 13?19 % eivätkä erot ryhmien välillä olleet tilastollisesti merkitseviä.
Tietokonekuvaukset paljastivat tupakoivien ja entisten tupakoitsijoiden sepelvaltimoissa olevan enemmän ateroskleroosia kuin savuttomien.
Yli 70 % alle 25-vuotiaista kieltäisi tupakan myynnin Suomessa kokonaan, kun keski-ikäisistä tupakanmyynnin kieltäisi alle puolet.
Uusi aika on tullut myös peräsuolisyövän kirurgiseen hoitoon.
Uniapnea on tiedetty eteisvärinän riskitekijäksi tätä ennenkin, mutta tulokset lisäävät näyttöä ja osoittavat yhteyden näkyvän myös eri etnisissä ryhmissä.
MS-tautia eli multippeliskleroosia sairastaa noin 7 000 suomalaista.
Lääkkeettömät hoidot ovat unettomuuden ensisijaista hoitoa kaikenikäisille. Jos unettomuuden hoidossa tarvitaan myös lääkettä, lääkitys aloitetaan iäkkäille tavallista pienemmällä annoksella.
Seurannan aikana runsaat tuhat miestä sairastui aivohalvaukseen, mutta tapaukset jakaantuivat epätasaisesti sen mukaan, miten hyvin miehet olivat omaksuneet terveellisiä elämäntapoja.
Kylmyys selittää kuolleisuudesta yli seitsemän prosenttiyksikköä ja kuumuus vain noin puolikkaan.
"Lääkehoidon hyöty on parhaimmillaankin vain marginaalinen. Vaikuttaa myös siltä – mikä on mielenkiintoinen yksityiskohta – että mitä parempi hoitovaste tutkimuksessa oli saatu, sitä enemmän tutkimuksesta löytyi puutteita."
Vaikutus kuitenkin tasaantuu muutamassa vuodessa.
Elinluovutuskortin tuntee valtaosa suomalaisista eli 92 prosenttia. Vain joka neljäs on allekirjoittanut kortin. Huonoiten kortin tuntevat alle 25-vuotiaat.
Yleinen käsitys on, että useimpiin psykiatrisiin sairauksiin liittyy aivojen harmaan aineen katoa kullekin sairaudelle ominaisissa paikoissa.
Vastasyntyneen pikkukeskosen aivojen kehityksen suurimmat riskit liittyvät ensimmäisiin elinpäiviin, jolloin tehohoidossa etsitään kullekin lapselle omaa hoitotasapainoa.
Kun me harvinaisesti sairaat paljastamme korttimme lääkärille, vain harva onnistuu peittämään hätäännyksensä.
Psyykenlääkkeiden oikea käyttö voi auttaa elämään mielekkään ja vaiherikkaan elämän, kirjoittaa Jani Saxell.
Pojilla on silti riski saada ihmisen papilloomavirukseen liittyviä syöpiä, todetaan BMJ:ssä.
Sote-uudistuksen kaatuminen jarruttaa FICANin etenemistä. Uusi hallitus ratkaisee sen kohtalon.
Itä- tai Etelä-Suomessa syntyneiden henkilöiden riski sairastua kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön myöhemmällä iällä oli suurempi verrattuna muualla Suomessa syntyneisiin henkilöihin.
Iäkkään psykoosipotilaan hoidon järjestely edellyttää yksilöllisesti suunniteltua vuorovaikutuskeskeisten hoitojen ja lääkehoidon yhdistelmää ja riittäviä päivittäistä selviytymistä tukevia palveluita.
Suomessa suurin osa pienhiukkasista tulee tuulten mukana ulkomailta, mutta myös autoliikenne sekä paikallisesti puun polttaminen ovat pienhiukkasten lähteitä.
Myös äidin lihavuus raskauden aikana suurentaa lapsen diabetesriskiä, mutta tämä havaitaan vain lapsilla, joiden vanhemmilla kummallakaan ei ole diabetesta.
Työmatka-autoilun aloittavat alkavat vähitellen lihota, tulokset osoittavat.