
Uutiset
Digitaalinen teknologia apuna lasten terapiassa
Verkkopohjaiset hoidot ja virtuaalitodellisuutta hyödyntävät sovellukset parantavat palvelujen saatavuutta hoidettaessa lasten ja nuorten psyykkisiä häiriöitä. Sovellusten käytettävyydestä, vaikuttavuudesta ja mahdollisista haittavaikutuksista tarvitaan kuitenkin lisää tutkimusta.

Nuorisolääketiede
Terveyserot rakentuvat jo nuoruusiässä
Peruskouluikäisten nuorten masennusoireissa ei nuoria yhtenä ryhmänä tarkasteltaessa ole tapahtunut merkittäviä muutoksia 2000-luvulla, mutta masennusoireet lähes kaksinkertaistuivat niillä nuorilla, joiden vanhemmat olivat työttömiä ja joiden koulutustaso oli matala.