43 osumaa
Nuoret saavat nopeasti apua, psykiatriset sairaalapaikat eivät ole enää vähentyneet ja itsemurhat on saatu vähenemään, iloitsee THL:n ylilääkäri Outi Linnaranta.
Yleisimmin työhön yhdistetään mielen ja liikuntaelimistön sairaudet, kirjoittaa Kari-Pekka Martimo.
Työpahoinvoinnin syyksi selvisivät ns. työn turhakkeet. Mitä ne ovat?
Nuoret lääkärit heitetään aina vain syvempään päätyyn, kirjoittaa Lääkärilehden vastaava päätoimittaja Pekka Nykänen.
Korkeaa työn imua on etenkin opetus-, sosiaali- ja terveysalalla.
Suomalainen työelämä ei voi hyvin.
Nuoret myös kokevat vähemmän työn merkityksellisyyttä.
Lääkärilehti kysyi kuudelta hyvinvointialuejohtajalta, mitä palvelujen priorisoinnista on keskusteltu heidän alueellaan.
Hybridityö vähentää kroonista työväsymystä.
Miksi tuotannollinen tehokkuus on yksityisillä terveydenhuollon toimijoilla parempi kuin julkisilla? kysyy Osmo Soininvaara.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkäri Hanna Nohynek toivoo, että hän ehtisi jo katsoa muitakin rokotuksilla ehkäistäviä tauteja.
Nuorten työntekijöiden ja yksinasuvien etätyöntekijöiden hyvinvointi on heikentynyt verrattuna koronaa edeltävään aikaan.
Palkittu malli perustuu strukturoituun moniammatilliseen yhteistyöhön ja konsultaatioon.
Krooninen väsymys väheni koronakeväänä, raportoi Työterveyslaitos.
Hoitotakuun kiristys osoittaa, että terveyskeskusten pelastaminen otetaan vakavasti, sanoo Lääkäriliiton Samuli Saarni.
Mitä kriittisempiä potilaita lääkärit hoitavat, sitä suurempi oli tehtäviin liittyvä kuormitus.
Vuorotyön aiheuttamaa väsymystä ja unihäiriöitä voidaan vähentää hyvällä vuorosuunnittelulla.
Sote-uudistuksen laajuus ja sen tekemisen kiireys ovat johtaneet toistuvasti kulmikkaisiin muutoksiin, kirjoittaa Jyrki Järvinen.
Kuntien työntekijöiden työuupumus on lisääntynyt ja työhön sitoutuminen vähentynyt.
Kuntasektoriin kohdistuu paljon muutospaineita.
Taide vahvistaa työhyvinvointia, todetaan Työterveyslaitoksen toimenpidesuosituksessa.
Kaikki eivät tule ajatelleeksi, miten hennoissa kantimissa ihmisen mielenrauha saattaa sairauden kohdatessa olla, kirjoittaa Leena Mallat.
Omatoiminen työn muokkaaminen vaalii työn imua ja suojaa työuupumukselta tuoreiden tutkimusten mukaan.
Myllymäki uskoo, että liitto saa hänestä helposti lähestyttävän, mutkattoman ja suoran johtajan.
Hannu Ollikainen laati testin työhyvinvoinnin arviointiin.
Koskaan ei tiedä, kuka astuu sisään. Fyysisen ja sanallisen väkivallan uhka kulkee osana päivystäjien työtä.
Satu Salonen ei pidä potilastyöstä, sillä sairastaminen on kovaa työtä.
Saako pitkittynyttä stressiä hoitaa pillerillä? Neurotieteen professori Eero Castrén kehottaa miettimään, miksi ei.
Sekä työholistit että työn imua kokevat työntekijät suhtautuvat työhönsä intohimoisesti. Miten nämä kaksi työorientaatiota eroavat toisistaan ja millaisia ovat niiden seuraukset hyvinvoinnille ja perhe-elämälle?
Työterveyslaitos käynnistää yt-neuvottelut valtionavun vähenemisen vuoksi.