8921 osumaa
Downshiftaukseen liittyvä ylimääräisen stressin välttäminen vaikuttaakin olevan perusteltavissa oleva ajatus, kirjoittaa Aleksi Varinen.
Lääkekokeilujen aikana muistini ja ajattelukykyni romahtivat, kirjoittaa Sirpa Tahko.
Hannu Ollikainen laati testin työhyvinvoinnin arviointiin.
Kaltaiselleni köyhän perheen tytölle oli varsinainen Eurojackpot syntyä 1960-luvulla, kirjoittaa Sirpa Kähkönen.
Lääketieteessä tapahtui paljon 1940-luvulla. Terapeuttinen vallankumous muutti lääkärin oireiden lievittäjästä parantajaksi.
HYKS:n lastenpsykiatrian syömishäiriöyksikössä on saatu vähennettyä potilaiden osastohoidon tarvetta.
Etenkin kalaperäisten rasvojen saanti vaikuttaa riskiin.
Työterveyslaitos kokosi toimintaohjeet työuupumuksen hoitoon.
Allergista nuhaa potee joka viides aikuinen. Tavallisimmin sen aiheuttaa koivu, kissa, koira tai heinät.
Muutamat suuret työnantajat, kuten Apple ja Facebook, kustantavat pakastuksen tärkeimmille naistyöntekijöilleen.
Hallitus on ottanut saamaansa kritiikkiä huomioon, arvioi Heikki Pärnänen.
Lähihoitajia, osastonsihteereitä, kaupan kassoja. Opiskelijat saavat monenlaista kokemusta ennen kuin pääsevät lääkärin töihin.
Tutkimuksessa magneettikuvaus aiheutti tahdistimen toimintahäiriön vain yhdelle potilaalle.
Kevät on elämäntapaterrorismin kulta-aikaa, kirjoittaa Sari Hannukainen.
Kuvantaminen ilman tiedossa olevia, vakavaan sairauteen viittaavia varoitusmerkkejä ei yleensä kannata.
Veroilmoituksen täyttö verkossa on kätevää. Olisi hienoa, jos vuosittain tulisi myös terveystietoilmoitus, kirjoittaa Satu Salonen.
On turha pohtia sitä, että taidot eivät ole kuin ammattilaisella. Nopea apu voi säästää sydänpysähdyspotilaan aivovauriolta.
Sairaalakysymys herätti suuria tunteita juuri itsenäistyneessä tasavallassa.
En vastusta kilpailua enkä markkinoita. Vastustan surkeaa suunnittelua, kirjoittaa Martti Kekomäki.
Lihavuus on yhteydessä yläraajakipuihin ja yläraajan pehmytkudossairauksiin, kertoo väitöstutkimus.
On arvioitu, että vaille luotettavaa ehkäisyä jää yhä yli 200 miljoonaa naista, kirjoittaa Hilkka Vuorenmaa.
Tiedonkäsittelyn ongelmia esiintyy jo hyvin varhain ennen muistisairauden diagnosoimista.
Flunssan kesto voi lyhentyä keskimäärin kolmanneksella, selviää Helsingin yliopistossa tehdystä tutkimuksesta.
Työelämän ulkopuolelle jääminen lisää sydämen vajaatoimintapotilaan kuolemanriskiä enemmän kuin diabetes.
Pätkäpaasto ei ollut tutkimuksen mukaan sen parempi laihdutusmenetelmä kuin jatkuva kalorinsaannin rajoittaminen.
Kyllä on, mutta Suomessa osataan olla lihavia poikkeuksellisen epäterveellisesti, kirjoittaa Jussi Naukkarinen.
Yhdellä viidestä sikiöstä, jolla on lisääntynyt niskaturvotus, todetaan kromosomipoikkeavuus.
Astma- ja keuhkoahtaumapotilaiden palveluissa on merkittävää alueellista vaihtelua.
Ei lääkäriin pidä päästä silloin kun haluaa, vaan silloin kun sitä tarvitsee, pohtii Sohvi Mäntykoski.
Leena Mallatin kirjoitus pui mielipidemittausten merkitystä.