8921 osumaa
Lapsiperheiden ruokasuosituksessa kuvataan terveellisen ja monipuolisen ruokavalion periaatteita sekä keinoja hyvän syömisen edistämiseksi.
Yhteys on sitä voimakkaampi mitä enemmän löhöilee, tuore hollantilaistutkimus osoittaa.
Tutkijoiden tarkoitus olisi toistuvasti vapauttaa suuria määriä muunneltuja uroshyttysiä parittelemaan villien Aedes aegypti -hyttysten kanssa, jolloin zikavirusta levittävät hyttyskannat pienentyisivät.
Finelin verkkopalvelun avulla voi seurata mm. omaa ruoankäyttöään.
Rintasyöpäseulontojen tehokkuus on kyseenalaistettu viime vuosina, mutta nyt julkaistut tulokset puhuvat seulontojen puolesta.
Videoyhteyden välityksellä annetuista sairaanhoidon palveluista voidaan maksaa sairaanhoitokorvaus 1.3.2016 alkaen.
Parhaiten ohjelmaan sitoutuivat jo aiemmin enemmän liikkuneet ja iäkkäämmät henkilöt.
Aikuisilla sokerin ja karieksen välillä näyttää olevan lineaarinen annosvaikutussuhde, missä sokerin määrä on merkityksellisempi kuin sokerinsaannin tiheys.
Kirjoittaja, lääkäri Pauliina Paananen törmäsi puhuttelevaan ja koskettavaan videoon, jonka muusikko Riki Sorsa on tehnyt Syöpäjärjestöjen kanssa syöpäsairauksistaan.
Ohjelma tukee vanhempia ja antaa heille työkaluja kohdata ja vähentää lastensa ongelmakäytöstä.
Euroopan lääkevalmistekomitea päätti tammikuun kokouksessaan esittää Euroopan komissiolle kolmen uuden harvinaislääkkeen myyntiluvan hyväksymistä.
Ei ole herkkua olla harvinaissairas. Yleensä diagnoosia saa odottaa vuosia ja vuosikymmeniä, kirjoittaa Outi Elo, joka sairastaa sekä kolmoishermosärkyä että Ehlers-Danlosin oireyhtymää.
Tutkijat uskovat kognitiivisten testien valaisevan myös laajemmin potilaiden terveydentilaa ja riskiä menehtyä kroonisiin sairauksiin.
Aamiaisen väliin jättävät näyttäisivät sairastuvan aivoverenkierron häiriöihin muita todennäköisemmin.
Anteeksipyytäminen ja -antaminen on vielä melko harvinaista lääkärin ja potilaan välisessä kommunikaatiossa.
Tuoreen tutkimuksen tulokset vahvistavat näyttöä kannabiksen käytön ja muiden päihdeongelmien yhteydestä.
HUS:ssa kannustetaan siihen, että lääkäri, jolle tilanne on uusi, ottaisi omaisten kohtaamiseen mukaan kokeneen kollegan.
Yli 65-vuotiailla epilepsia on jopa yleistynyt, osoittaa suomalaisaineistoon perustuva tutkimus.
Lähivuosina todennäköisesti lisääntyvät erityyppiset kehonosasiirrot, kuten rintakehän seinämän siirto tai muut elimistön kudosten siirrot, joissa on lihaksia ja ihoa mukana.
Potilas maksaa vakiosummaa perushammashoidosta, joka sisältää säännölliset tarkastukset, ehkäisevän hammashoidon, korjaavan hoidon, akuuttihoidon, hammassairauksien ja -kivun vaatiman hoidon sekä neuvonnan.
Mikko Lehtovirta pohtii miksi virtuaalisessa kommunikoinnissa niin usein vastavuoroisuus ja keskinäinen kunnioitus saavat jäädä ja tilalle astuvat pelin politiikka, ilkeys ja vahingoittamisen halu.
Toimet verenpainetaudin ehkäisemiseksi kannattaisi aloittaa jo aikuisuuden kynnyksellä.
Tutkimusaineiston jakaminen lisää luottamusta lääketieteelliseen tietoon, kirjoittaa Lääkärilehden lääketieteellinen päätoimittaja Päivi Hietanen.
Tutkijat muistuttavat, että noin 40 % suomalaisista käy hammaslääkärillä epäsäännöllisesti pelon takia.
Riski pieneni tässä tutkimuksessa tasaisesti mitä enemmän kuitua ja varsinkin hedelmiä ja kasviksia nainen oli syönyt.
Riskiä ei havaita edes kolesterolin haitoille geneettisesti alttiilla, tuore suomalaistutkimus osoittaa.
Auringon ultraviolettisäteily on ihosyöpien tärkein riskitekijä.
Rauhoittavat bentsodiatsepiini-lääkkeet eivät yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan suurenna riskiä sairastua dementiaan, vaikka niin on epäilty.
Palliatiiviseen työryhmään kuuluivat lääkäri, hoitaja, sosiaalityöntekijä ja sairaalapappi.