3071 osumaa
DAT Lääkärit tupakkaa vastaan -verkosto suosittaa, että tupakointi lopetetaan nyt. Tupakoitsijoilla on todettu suurentunut riski koronainfektion vaikeaan muotoon.
Naistenklinikka ja Espoon sairaala tarjoavat psyykkistä etävalmennusta, koska saivat runsaasti yhteydenottoja koronavirusepidemian vuoksi.
Terve Paino ry vaatii, että yhteiskunta ryhtyy suojelemaan lapsia epäterveellisten ruokien ja juomien markkinoinnilta.
Opiskelijoista 75 prosenttia valitaan nyt todistusten perusteella.
THL, Tampereen yliopisto ja Itä-Suomen yliopisto aloittavat toukokuussa avoimen verkkokurssin koronavirustapausten kontaktien kartoittamisesta ja altistuneiden jäljityksestä.
Ensimmäisenä Euroopassa koronakriisin kohdannut Italia on ryhtynyt varovaisesti ennakoimaan tulevaa.
Sydänpotilaat ovat huonoennusteinen potilasryhmä COVID-19-tautiin sairastuessaan.
Ensimmäiset tutkimuspotilaat saavat lääkettä lähiviikkoina, toivoo kansallinen päätutkija Kari Tikkinen.
Etätyöskentely katastrofeissa on piirtynyt lihasmuistiin, kirjoittaa Terhi Heinäsmäki.
Päätöstä ei haluta tehdä poikkeustilan aikana, koska se nostaisi hankkeen taloudellisia riskejä.
Maailmalla riehuvan koronavirustaudin aiheuttaja SARS-CoV-2 on kuin pullon henki. Lymyttyään aikansa vain pienen piirin havaittavissa se riistäytyi irti ja levisi kaikkeen maailmaan. Syntyi pandemia.
Vilkkaiden julkisten sisätilojen välttäminen on tärkeää.
Tuttuja molekyylejä tutkitaan COVID-19-tartunnan hoidossa ja ehkäisyssä.
HUS lisää laboratorioanalytiikan kapasiteettia, Mehiläinen turvautuu kansainväliseen yhteistyöhön.
Näillä keinoilla varaudutaan koronaviruspotilaiden hoidon määrän kasvuun.
Tutkijat selvittivät virheellisen tiedon vaikutuksia matemaattisten mallien avulla.
Alan huimista näkymistä huolimatta toimivia biotulosteita ei nähdä vielä muutamaan vuoteen klinikassa.
Taulukoidut toimintamallit tukevat kansansairauksien hoitoa ja seurantaa.
Vasteet eri hoitomuotoihin ovat yksilöllisiä samoin kuin itse depressiotilatkin.
Lääkärin ja potilaan suhdetta voidaan luonnehtia kumppanuudeksi ja valmennussuhteeksi.
Lasten erikoissairaanhoidon kysyntä ei HUS:ssa ja TYKS:ssä laske vauvojen vähenemisen tahdissa.
Japaniin kuuluvalla Okinawalla esivanhemmat kurkkivat yhä nykyäänkin takapihalta.
Pohjois-Pohjanmaalla on otettu maantieteelliset tutkimusmenetelmät avuksi terveyspalvelujen parhaan sijainnin ja järkevimmän logistiikan selvittämiseen.
Kuntoliikuntaan ja koulumenestykseen vaikuttavat miehillä ja naisilla eri geneettiset tekijät.
Ylilääkäri Anne Vakkuri toivoo, että lääketehtaat kehittävät nykyistä ympäristöystävällisempiä anestesiakaasuja.
Muistisairauteen sairastutaan ikäluokka ikäluokalta myöhemmin.
Proviisori Outi Laatikainen tarkasteli väitöstutkimuksessaan kansallista Haipro-aineistoa kymmeneltä vuodelta.
Endoskooppisesti pystytään nykyisin tekemään yhä vaativampia toimenpiteitä, jotka säästävät muun muassa resursseja, kirjoittavat Juha Saarnio ja Perttu Arkkila.
Sairaanhoitaja Johanna Lemivaara kirjaa mobiilisovellukseen potilastiedot jo käyntien yhteydessä. Tämä hyödyttää myös lääkäreitä, tuumaa Jussi Pohjonen.
Arviointi pitää tehdä joka käynnillä erikseen.