7196 osumaa
Tutkijat selvittivät asiaa, koska diabetestapaukset lapsilla lisääntyivät koronapandemian aikana.
Vuonna 2021 Suomessa tehtiin vähemmän abortteja kuin Ruotsissa, Norjassa tai Islannissa.
On helppo sanoa, että lisätäänpä lääkärikoulutusta, kirjoittaa Juho Kivistö.
Lasten sokeriarvot paranivat ja vanhempien kuormitus väheni itsesäätävää insuliinipumppua käytettäessä.
Vaikeita erkaumia on vain murto-osa, kertoo tuore väitöstutkimus.
Huumeiden käyttö on lisääntynyt Suomessa viimeiset kymmenen vuotta. Lue, miten THL ratkaisi ongelman.
Jo normaalin ylärajalla oleva verenpaine voi aiheuttaa sydänmuutoksia teini-iässä. Asiantuntija ehdottaa nuorten verenpaineen seurantaa lakisääteiseksi.
Pelkästään Uudeltamaalta puuttuu tuhansia sairaanhoitajia.
Lääkärit joutuvat kirjoittamaan lausuntoja moneen paikkaan. Se vie varsinaisesta työstä paljon aikaa. Ovatko kaikki lausunnot todella tarpeellisia?
Neurologista vammaa ei aina voiteta sitkeydellä, kirjoittaa Elise Hemmilä.
Kyseenalainen toimenpide aiheuttanut jo 67 botulismitapausta.
Joidenkin rokotteiden kattavuuksissa kuitenkin pientä laskua.
Ikigai on laajempi käsite kuin pelkkä elämän tarkoitus, kirjoittaa Jari Turunen.
Läheiset ja ystävät auttoivat enemmän kuin oppilaitos tai palvelut.
Osalla tyypin 1 diabetes -diagnoosin saaneista lapsista ja nuorista onkin harvinainen monogeeninen diabetes. Miten sitä hoidetaan?
Lue, miten STM aikoo kohentaa tulevaisuudessa suomalaisten terveyttä.
Tasa-arvo ei tarkoita tasapäistämistä, kirjoittaa Eija Kalso.
Kunnon heikentyminen ja ylipainon yleistyminen näkyvät myös varusmiesten kunnossa.
Suun tulehdus voi aiheuttaa lukuisia sairauksia.
Energiajuomat aiheuttavat nuorelle useita terveysoireita.
Oulun yliopistossa on kehitelty digitaalinen terveyssovellus, joka auttaa MS-tautia sairastavan uupumusoireisiin.
Nuoret eivät saa apua tarpeeksi matalalla kynnyksellä.
Osalla allergia muuttuu oireettomaksi, ja suurella osalla lievenee huomattavasti.
Allergiaoireiden vuoksi ei aina välttämättä tarvitse hakeutua lääkäriin, jos oireet ovat lieviä.
Allergiat koskettavat suurta osaa väestöstä. Jopa 25 prosenttia suomalaisista kärsii jonkinasteisesta allergiasta.
Kauhuskenaariona on usein pidetty amerikkalaista terveydenhuollon mallia, kirjoittaa Terhi Savolainen.
Kaikkiaan 35 järjestöä vaatii Suomea tehostamaan tyttöjen suojelua.
Suomalainen työelämä ei voi hyvin.
Esittelyssä kaksi romaania muistisairaudesta: John Baileyn Elegia Irikselle sekä Lisa Genovan Edelleen Alice.
Nyt asiaa halutaan selkeyttä ministeriössä.