540 osumaa
Tavoitteena on parantaa nuorten masennuksen hoitoa Suomessa.
Riski on suurimmillaan kolmen ensimmäisen päivän aikana.
Fibromyalgiassa potilaalla on monenlaisia yleisoireita, joita voi helposti luulla johtuvaksi jostain muusta sairaudesta. Tämän vuoksi diagnoosin tekeminen on vaikeaa ja vie usein aikaa.
Ahdistuneisuushäiriöt ovat lisääntyneet merkittävästi.
Niuvanniemen sairaalan oikeuspsykiatrit ovat lupsakoita ja huumorintajuisia.
Masennustestin avulla saa suuntaa antavaa tietoa mahdollisesta masennuksesta, mutta diagnoosin tekoon se ei sovi.
Mediassa on puhuttu viime aikoina ketamiinista. Millainen aine ketamiini on?
Kärsitkö PMS-oireista? Lue vinkkimme niiden hoitoon.
Sanallisen solvaamisen kohteeksi joutuminen lapsena aiheuttaa monenlaisia ongelmia ihmiselle.
IBS on hankala vaiva, jota voi hoitaa monin lääkkeettömin keinoin.
Tutkimuksessa löytyi yllättävä yhteys atopian ja erityisesti bulimian välillä.
– Rahapeliriippuvuus on sairaus siinä missä mikä tahansa muukin riippuvuussairaus, toteaa päihdelääketieteeseen erikoistunut LT, professori emeritus Hannu Alho.
Suurin osa ummetuksesta hoituu oikealla ruokavaliolla ja säännöllisellä liikunnalla.
Ymmärrän, että lääkäreille on tärkeää määrittää oikea taudinkuva, kirjoittaa Riikka Suominen.
Joka toinen psoriasista sairastava kokee, että psoriasis vaikuttaa vahvisti myös mielenterveyteen. Tästä kuitenkin puhutaan heidän mukaansa valitettavan harvoin.
Viime vuosina on puhuttu paljon ferritiinistä eli varastoraudasta. Mitä se tarkoittaa ja miten se eroaa tavallisesta raudanpuutteesta?
Koetan miettiä millaista olisi, jos olisi työvuorossa iltana, jolloin itsetuhoinen potilas koettaa päästä osastolle, kirjoittaa toimittaja-kirjailija Jani Kaaro.
Masennuksen roolista oireyhtymän puhkeamisessa nousi uusia kysymyksiä.
Tällä viikolla vietetään kansallista PCOS-viikkoa. Sen avulla halutaan lisätä tietoisuutta PCOS:stä.
Naiset kokevat asiakasväkivaltaa miehiä useammin.
Moni sairastaa tietämättään uniapneaa. Uniapnea kannattaa hoitaa, sillä kyseessä ei ole täysin vaaraton sairaus.
Valokuvanäyttely, kielletty romaani, näytelmä ja tv-sarja— kaikissa teemana ihmisyys. Lue lääkäri Sonja Sulkavan vinkit alta kevään koskettavimpiin kulttuurielämyksiin.
Ennen vanhaan masennus ja etenkin ahdistus tulivat tarpeeseen, mutta ajat ovat muuttuneet, kirjoittaa lääkäri Jari Turunen.
Suomessa osui kolme alkoholinkäyttöön vaikuttavaa isoa ilmiötä samaan saumaan: korona, alkoholilain muutos ja sote-uudistus. Eikä suunta vaikuta hyvältä.
Ei kai kukaan kuvittele, että nuorten masennus ja ahdistus johtuisi siitä, että ei ole mielenterveyspalveluja, kirjoittaa Jani Kaaro.
THL ja Kela patistavat tulevaa hallitusta puuuttumaan kehitykseen, yhtenä keinona sokeri-, suola- ja rasvaverot.
Kannabiksen käytön ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön yhteys ei niin selvä.
Ukrainalainen lääkäri Iryna Zederey yrittää parhaansa mukaan hoitaa myös potilaiden stressiä ja masennusta.
Yli 9000 suomalaista sai viime vuonna sairauspäivärahaa psykiatristen unihäiriöiden vuoksi.
Ikigai on laajempi käsite kuin pelkkä elämän tarkoitus, kirjoittaa Jari Turunen.