540 osumaa
Tulos huolettaa, koska masennuslääkkeitä on pidetty turvallisempina kuin bentsodiatsepiinejä, selviää tutkimuksesta.
Uhmaiät, lyhytkestoiset käytösoireet ja rajojen kokeilu kuuluvat lapsen kehitykseen, voimakas ja pitkäkestoinen väkivaltainen tai epäsosiaalinen käyttäytyminen eivät.
Uudet mielenterveyden häiriöihin tarkoitetut lääkkeet vaikuttivat mielisairaanhoitoon mullistavasti 1950- ja 1960-luvun taitteessa.
Veroilmoituksen täyttö verkossa on kätevää. Olisi hienoa, jos vuosittain tulisi myös terveystietoilmoitus, kirjoittaa Satu Salonen.
Tiedonkäsittelyn ongelmia esiintyy jo hyvin varhain ennen muistisairauden diagnosoimista.
Riski oli kaksinkertainen verrattuna muulla tavoin hoidettuihin eturauhassyöpäpotilaihin.
Äidin masennus suurentaa lapsen käytösongelmien ja tunne-elämän oireiden riskiä.
Hoidon toteutus täytyy harkita yksilöllisesti potilasta kuunnellen, toteaa Maaria Oikarinen.
Professori Peter Gøtzsche kritisoi muun muassa masennuslääkkeiden vaikuttavuutta.
Tutkimuksessa tarkasteltiin yli 45 000 rintasyöpään sairastuneen tietoja
Uudistusehdotus on yhtä älytön kuin muurin rakentaminen Meksikon rajalle, kirjoittaa Arja Rimpelä.
Lääketieteen opiskelijoista 27,2 %:lla oli tutkimuksen mukaan merkittäviä masennusoireita.
Krooninen kipu kuormittaa kuitenkin kaikkia selviytymisen muotoja yli rajojen, kirjoittaa Sirpa Tahko.
Masennuksen ja normaalin surureaktion erottaminen on tärkeää.
Tautiin sairastuneiden käytösoireet olivat yleisempiä kuin luultiin jo taudin alkuvaiheessa, kertoo väitöstutkimus.
Ruotsalaistutkimuksessa masennus myöhensi vaihdevuosia vuodella, munasarjojen monirakkulaoireyhtymä neljällä vuodella keskimääräiseen menopaussi-ikään verrattuna.
Maallikoilla oli paikallisina asukkaina hyvät valmiudet ymmärtää asiakkaitaan, ja he saivat säännöllistä tukea.
"Enää ei tarvitse matkustaa Helsinkiin saakka asematunnelin lähelle notkumaan saadakseen päihteitä, kun niitä jaetaan omien koulujen pihoilla ja kauppojen edustoilla."
Jos näet sellaisen henkilön kuin minä, vetäytyneen ja hiljaisen, niin se ei koskaan ole koko totuus, muistuttaa Tiia-Maria Tuominen.
Masennus haittasi tuoreen tutkimuksen mukaan etenkin työmuistia, episodista muistia ja toiminnanohjausta.
Lääkärin työ on markkinointityötä parhaimmillaan. Tehtävämme on markkinoida niitä keinoja ja tapoja, joilla saavutetaan terveyttä tai hallitaan sairauksia.
Tanskalaistutkimuksen mukaan kesäajasta normaaliaikaan siirtyminen oli yhteydessä masennuksenjaksojen lisääntymiseen.
Tanskalaistutkimus osoittaa masennuksen olevan hyvin yleistä aivoverenkiertohäiriön jälkeen. Osalla potilaista oireilu jatkuu vuosia.
Oletko ajatellut tappaa itseäsi, kysyi lääkäri. Kyllä, useita kertoja, kirjoittaa Sirpa Tahko.
Valtaosa potilaista hyötyy lääkityksestä. Lääkityksen teho saattaa lisääntyä vielä yli puolen vuoden ajan sen aloittamisesta.
Diabetes lisää parodontiitin riskiä ja parodontiitti puolestaan heikentää diabeteksen hoitotasapainoa.
Riski on suuri erityisesti 15?19-vuotiailla, kertoo laaja tutkimus.
Saako pitkittynyttä stressiä hoitaa pillerillä? Neurotieteen professori Eero Castrén kehottaa miettimään, miksi ei.
Kivunhallintatalossa on kolme huonetta: kipu leikkauksen jälkeen, syöpäkipu ja pitkäaikainen kipu, kirjoittaa Eija Kalso.
Tutkimusryhmä ei vielä uskalla arvioida, saadaanko ilokaasusta uusi masennuslääke ja milloin.