525 osumaa
rTMS-laitteita on kaikissa yliopistosairaaloissa ja monissa keskussairaaloissa.
Lääkkeet sitoutuvat aivojen kasvutekijän reseptoriin ilman serotoniinin apua.
Entäpä jos pohdinnan ja analyysin keskiöön otettaisiinkin hetkeksi ihmisten eri toimintayhteisöt ja niistä tapahtuvat ilmiöt ja muutokset?
Eniten hyötyivät ahdistuneisuushäiriötä ja syömishäiriötä sairastavat.
Suomalainen tutkimusryhmä kehittää peliterapiaa.
Keskiraskauden stressillä on merkitystä aivojen kehitykselle.
Riskiryhmille järjestettävä lapsuusiän masennuksen ennaltaehkäisevä seulonta ja testaus on perusteltua, tutkija sanoo.
Apua neuvonnasta ja lihasharjoittelusta, purentakiskosta ei lisähyötyä.
Vakavia haittavaikutuksia tai kognition heikkenemistä ei tutkimuksissa havaittu.
Mitä tapahtuisi, jos burnout voisi olla myös meillä oikea ja vakavasti otettava päädiagnoosi?
Kyse ei ole vain varhaisen kotoutumisvaiheen ongelmasta.
Terveyskeskuksissa näkyy eristyksen aiheuttama ahdistus.
Eristyneisyys ja yksinäisyys muodostavat terveysriskin.
Koronapandemian aiheuttama terveydenhuoltohenkilökunnan psyykkisen tuen tarve tulee olemaan suuri.
Tutkimukseen otettiin Uppsalassa 1 503 ensisynnyttäjää, joiden synnytys käynnistyi spontaanisti.
Olisiko kaikkien elämä helpompaa, jos meidän ei tarvitsisi olla niin kaikkitietäviä? kysyy Jussi Valtonen.
Ruumiillisista oireista lihaskivut, huimaus ja nenän tukkoisuus olivat yhteydessä psyykkisiin oireisiin.
Hannu Lauerma aikoo kirjoittaa psykiatriasta ja etiikasta.
Irlantilaisessa kohorttitutkimuksessa selvitettiin aktiivisuusrannekkeilla, miten yli 50-vuotiaat nukkuvat.
Alipainolla on geneettinen yhteys skitsofreniaan ja ylipainolla masennukseen, tutkijat osoittivat.
Autismikirjon ihmisten riski kuolla itsemurhaan on tutkimuksen mukaan kymmenkertainen verrattuna muuhun väestöön.
Uuden työn ja työuran löytäminen voi olla merkittävä terveyttä edistävä tekijä, etenkin mikäli muutos on omien ammatillisten toiveiden mukainen.
Taiteen positiivisista vaikutuksista terveyteen ja hyvinvointiin saatiin WHO:n tuoreessa raportissa tuntuvaa vahvistusta.
Itsemurhien ehkäisyyn, masennukseen ja traumaperäiseen stressihäiriöön on julkaistu uudet Käypä hoito -suositukset.
Peliongelmaan liittyy voimakkaita häpeän tunteita, jotka estävät avun hakemista. Asiasta pitää siksi vastaanotoilla kysyä. Seulontaa löytyy onneksi hyviä menetelmiä.
Aivoalueiden kypsyminen murrosiässä voi aiheuttaa herkkyyttä hormoneille.
Lääkehoidon seurantaa ja lopettamista pyritään ohjeistamaan aiempaa tarkemmin.
Nuorimmat saavat myös ADHD- ja kehitysvammadiagnoosin useammin.
Sisäisen kellon toiminnan poikkeavuuksilla on keskeinen osa kaamosmasennuksessa.
Riski on suurentunut etenkin jos äiti käytti lääkettä ensimmäisen tai toisen raskauskolmanneksen aikana.