4137 osumaa
Koronatestien määrä selittää kuolleisuuslukuja. – Suomi on testannut yllättävän vähän, tutkimusprofessori Markku Peltonen sanoo.
Palkittu malli perustuu strukturoituun moniammatilliseen yhteistyöhön ja konsultaatioon.
Hoito paransi potilaan ravitsemustilaa ja helpotti ahdistuneisuutta.
Yleisimmät syyt työkyvyttömyyteen ovat tuki- ja liikuntaelinten sairaudet sekä mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöt.
Yleisin tapaturmaisten selkärankavammojen syy oli kaatuminen Pohjois-Suomessa.
Miten hyvän ihmiselämän perusedellytyksiä voidaan auttaa toteutumaan?
Terveyserojen juuret ovat usein lapsuudessa, kirjoittaa Miila Halonen.
Osa vaikeaa astmaa sairastavista on edelleen perusterveydenhuollon piirissä.
Kanadalaisten vetämässä tutkimuksessa kolkisiini kotihoitoisilla koronapotilailla vähensi sairaalahoitoja viidenneksellä.
Väitöstutkimus tuo uutta tietoa varhaisten riskitekijöiden yhteydestä nuorten mielenterveyshäiriöihin.
Vanhukset ovat olleet eristyksissä kohta vuoden. Mitä heidän kunnostaan tiedetään?
Crohnin taudin syyn on edelleen tuntematon.
Tutkimuksen mukaan vain noin neljännes alkoholiongelmaisista saa lääkehoitoa.
Saan rokotteen ja uskon, että se on mahdollisuus lopettaa pandemia.
Autismikirjoon ei näyttänyt liittyvän lisääntynyttä kuolleisuutta itsetuhoisuuden vuoksi.
Yhä useampi potilas on alle 50-vuotias.
Väitöstutkimuksessa verrattiin veriviljelypositiivisen infektion, keuhkokuumeen ja akuutin munuaistulehduksen ilmaantuvuutta lastenreumapotilaiden ja muiden samanikäisten välillä.
Suurimmassa riskissä ovat terveydenhuollon ammattilaiset.
Sairauspäivärahaa sai 295 000 ihmistä.
Vastalääke ry:n Oskari Välimäki kokosi Lääkäripäivien luennolla koronavuoden mieleenpainuvimmat huuhaatempaukset yhteen.
Kattava arkistointi tuo käyttöön vertailukuvat ja auttaa välttämään turhia tutkimuksia.
GeneRISK-tutkimuksessa selvitetään nyt myös koronaviruksen vasta-aineiden yleisyyttä ja taudin sairastaneiden oirekuvaan liittyviä tekijöitä.
Jopa 39 prosenttia rauhoittavien ja unilääkkeiden käytön aloittajista päätyy pitkäaikaiskäyttäjiksi, osoittaa tutkimus.
Myös aikuisina heidän kuolleisuutensa on suurempi kuin muilla samanikäisillä.
Tutkijat laativat 13 ohjetta tehokkaaseen koronaviestintään.
Pitkittäisliikkeen liikehäiriöt ovat yhteydessä valtimonkovettumataudin varhaismuutoksiin, perinteisiin valtimotaudin riskitekijöihin ja metaboliseen oireyhtymään.
Hyljinnänestolääkitys heikentää vastustuskykyä.
Oireilun pitkittyminen on yleistä etenkin sairaalahoidossa olleilla.
HLA-A*24- ja HLA-B*39-geenimuodot saattavat lisätä tiettyjen HLA-DR- ja HLA-DQ-yhdistelmien diabetesriskiä, mutta eivät kaikkien.
Keskiraskauden stressillä on merkitystä aivojen kehitykselle.