4137 osumaa
Väitöstutkimuksessa havaittiin, että psykoosiriski liittyy kohonneeseen fysiologiseen vaihteluun aivoissa.
WHO päättää kansainvälisen tutkimuksen hydroksiklorokiinihaarasta kesäkuun puoliväliin mennessä.
Sosiaalisen median ansiosta uuden raflaavan tutkimuksen levittämiseen viraalisti ei edes tarvita tiedotusvälineitä.
Uudet mallinnukset vahvistavat, että sairaiden eristäminen ja etätyön suosiminen ovat avainasemassa koronan torjunnassa.
HUS:n ohjeet suojavarusteiden käytöstä muuttuivat muutama viikko sitten.
? On hyvä, että rokotteita kehitetään monessa paikassa ja moneen toimintaperiaatteeseen perustuen, ylilääkäri Hanna Nohynek sanoo.
Joka kahdeksas lääkäri on kohdannut työssään fyysistä uhkaa vuoden aikana, selviää Lääkäriliiton tutkimuksesta.
Keliakiapotilaiden kuolemanvaara oli 26 prosenttia suurempi kuin sisarusten.
Lääkinnällisen kuntoutuksen kentällä on suurta epätietoisuutta toimintavoista.
Reumaattista tulehdusta hillitsevä lääkehoito on kehittynyt tällä vuosituhannella.
Koronapandemian aiheuttama terveydenhuoltohenkilökunnan psyykkisen tuen tarve tulee olemaan suuri.
Naistenklinikka ja Espoon sairaala tarjoavat psyykkistä etävalmennusta, koska saivat runsaasti yhteydenottoja koronavirusepidemian vuoksi.
HUS lopetti maaliskuussa lapsettomuushoidot väliaikaisesti koronavirusepidemian vuoksi.
Opiskelijoista 75 prosenttia valitaan nyt todistusten perusteella.
Ensimmäisenä Euroopassa koronakriisin kohdannut Italia on ryhtynyt varovaisesti ennakoimaan tulevaa.
THL arvioi, että kunnat ja kuntayhtymät ovat olleet eriarvoisessa asemassa epidemiaan varautumisessa ja reagoimisessa.
Ensimmäiset tutkimuspotilaat saavat lääkettä lähiviikkoina, toivoo kansallinen päätutkija Kari Tikkinen.
Toiminnallinen lastahoito salli raajan varauksen ja kävelyn hoidon aikana.
Tutkimuksessa verrattiin antibioottihoitoa saaneiden ja ilman antibiootteja hoidettujen toipumista.
HUS:n psykiatrian yksiköissä on vahvistettu infektiosairauksien osaamista koronan vuoksi.
STM:n ylijohtaja Päivi Sillanaukee toivoo paljon suojainten kotimaiselta tuotannolta.
Liitto painottaa, että terveydenhuollon henkilöstön suojavarusteiden käytöstä on syytä saada kansallinen linjaus.
Maailmalla riehuvan koronavirustaudin aiheuttaja SARS-CoV-2 on kuin pullon henki. Lymyttyään aikansa vain pienen piirin havaittavissa se riistäytyi irti ja levisi kaikkeen maailmaan. Syntyi pandemia.
Hanna Nohynek ja hänen miehensä sairastuivat koronavirukseen maaliskuun puolivälissä.
Merkittävää ylikuolleisuutta ei ole havaittu missään ikäryhmässä.
HUS:n hallitus päätti myös tuplata COVID-19-testikapasiteetin.
Eduskunnassa oleva laki hoitajamitoituksesta betonoi virheen kotihoidon ja hoivakotien välillä.
Kolkisiini vähensi sydänperäisen yhdistelmäpäätetapahtuman ilmaantumista 23 prosenttia.
Keuhkoahtaumapotilas kuluttaa euroja jo ennen kuin diagnoosi varmistuu.
Vilkkaiden julkisten sisätilojen välttäminen on tärkeää.