
Suru vaatii osansa
Ei ole yhtä oikeaa tapaa surra. Yksi itkee, toinen kertoo minkälainen ihminen poisnukkunut oli, kolmas kivettyy ja mykistyy, neljäs alkaa touhuta tarpeellista ja tarpeetonta, viides harppoo väkisin surun yli ? vain huomatakseen myöhemmin, että suru odottaa, vaatii osansa.

Vanhemmuus ja pienten lasten unihäiriöt
Käyttäytymisterapeuttisista hoidoista ns. positiivisten rutiinien menetelmän on arveltu sopivan kaikkien nukahtamisvaikeuksien ja katkonaisen yöunen hoitoon. Positiivisten asioiden vahvistaminen on toimivampaa kuin lapsen ?kouluttaminen? vuorovaikutuksen torjumisella, koska nukahtaminen edellyttää tyytyväistä ja rauhallista mieltä.

Lapsen vatsavaivat ovat harvoin allergiaa
Vatsavaivat ja itkuisuus ovat yleisiä vaivoja pienellä imeväisellä. Vanhemmat epäilevät yleisesti syyksi ruoka-allergiaa. Kuitenkin tutkimusten perusteella ruoka-allergia voidaan varmentaa vain 3?8 %:lla lapsista. Imeväisikäisen vatsavaivoiksi tulkittavien vaivojen taustalla voivat myöskin olla koliikkivaivat, unirytmin häiriöt ja ikään kuuluva runsas itkuisuus.

Nuorten unen erityispiirteet ja ongelmat
Merkittävä osa nuorista kärsii riittämättömästä unesta etenkin kouluviikon aikana, koska nukkumaanmeno on siirtynyt myöhäisemmäksi ja kouluun meno vaatii aikaista heräämistä. Nuorten uniongelmat edellyttävät usein monipuolista kliinistä selvittelyä.

Tomaatin sisältämä lykopeeni saattaa ehkäistä aivohalvauksia
Paljon tomaatteja ja muita vihanneksia sekä hedelmiä syövät miehet saattavat välttyä muita todennäköisemmin aivohalvaukselta. The Neurology -lehdessä julkaistun suomalaistutkimuksen mukaan muun muassa tomaatin sisältämä lykopeeni voi pienentää aivohalvausten riskiä.

Melulla on monia vaikutuksia terveyteen
Melun terveysvaikutusten on usein mielletty koskevan vain sisäkorvan vaurioita. Pitkään jatkuvalla melulla on monia muitakin haitallisia vaikutuksia, kuten häiritsevyys, unihäiriöt, sydän- ja verenkiertoelimistön sairastuvuus, puheviestintään liittyvät häiriöt sekä kognitiiviset vaikeudet.

Työstressillä yhteys sydänkohtausriskiin
Työstressi on yhteydessä yli viidenneksen suurentuneeseen sydäntautiriskiin, osoittaa Lancet-lehdessä julkaistu laaja tutkimus. Sydäntaudin perinteisiin riskitekijöihin verrattuna työstressi on kuitenkin aika vaatimaton riskitekijä, huomauttaa tutkimusta johtanut professori Mika Kivimäki.