3310 osumaa
Suositus korostaa yksilöllisyyttä. Kortisonilääkityksen osalta suositellaan suurempaa harkintaa.
Vaikutus oli suurempi ja pitkäkestoisempi äideillä.
Tuoreet tutkimukset tukevat ajatusta immuunijärjestelmän ja tulehduksen merkityksestä, todetaan tiedepääkirjoituksessa.
Työkyky on työn vaatimuksiin suhteutettua toimintakykyä, kirjoittaa Jan Schugk.
Hybridityö vähentää kroonista työväsymystä.
Kun kyynisyyden kynnet uhkaavat tarrautua kiireen ja toistuvan kärsimyksen keskellä selkääni, muistan miltä syöpäkasvaimen syövyttämä kudos tuntui kevyen kosketukseni alla.
Varhaisempi kotiutuminen onnistuu turvallisesti kotihappihoidon ja siihen liittyvän etäseurannan myötä.
Hoito Taysin moniammatillisessa Haavakeskuksessa nopeutti potilaiden pääsyä kirurgiseen hoitoon ja paransi ennustetta, ilmenee väitöstutkimuksesta.
Tieto saattaa lisätä psyykkistä stressiä ja painetta tehottomiin kajoaviin tutkimuksiin.
Myönteinen kehitys ei ulotu nuoriin, joiden kuolleisuus kääntyi kasvuun.
Lisääntynyt älypuhelimilla kuvaaminen tuo haasteita potilaiden yksityisyyden säilyttämiseen.
Miessukupuoli on itsenäinen riskitekijä vakavalle koronataudille ja koronakuolleisuudelle.
Olisi tärkeä tunnustaa, että väestötasolla lasten ja nuorten terveyttä edistetään paljon tehokkaammin muualla kuin lääkärin vastaanotolla.
BCG-huuhtelussa käytettävä elävä bakteeri voi aiheuttaa yllättäviä komplikaatioita.
Syy on epäselvä ja vaatii lisätutkimuksia, mutta koronapandemiaan on ajallinen yhteys.
Koronarajoitusten purku päästää myös nuhakuumeet liikkeelle.
Uusintaleikkauksen riskitekijöitä ovat muun muassa sukupuoli, ikä ja opiaattien käyttö.
On korkea aika varmistaa, että hyvinvointialueet sekä yliopistosairaalat saavat geriatrian yksiköt ja niihin riittävät resurssit.
Tutkimustyö keskittyy rokotteisiin ja immunologiaan.
Brittitutkimus: Ensimmäisenä koronavuonna lapsen kuoleman riskitekijöinä korostuivat vaikeat neurologiset perussairaudet.
Epätietoisuus ja luottamuksen puute päättäjiin ja asiantuntijoihin on pelottava kehityssuunta, joka vie osan kansalaisista sometiedon hämärille vesille.
Syövän kustannukset Suomessa -verkkotyökalulla syövän kustannuksia voi tarkastella esimerkiksi diagnoosi- ja maakuntakohtaisesti.
Koronarokotusta suositellaan kaikille raskaana oleville.
Käyttöön kannattaa ottaa oma ilmoitus sairauspoissaoloissa, myös FFP2-hengityksensuojainten käyttöä voi harkita.
Noin 70 prosenttia aikuisista saa kuitua suositeltua vähemmän.
Muutokset yli 80-vuotiaiden sosiaalisissa suhteissa pandemian aikana ovat olleet hyvin moninaisia.
Vääjäämättä jokainen kohtaa viruksen joko rokotettuna tai rokottamattomana, kirjoittaa Reetta Huttunen.
Jatkuvuuden puute voi johtaa siihen, että samalla tavalla oireilevat ja moninaiselle oireilulle syytä etsivät löytävät "hoidolle" jatkuvuutta esimerkiksi sosiaalisen median vertaistukiryhmistä ja muista samalla tavalla oireilevien porukoista.
Useimmille työikäisille pandemia-ajan aivosumu tuskin jättää pysyviä jälkiä ajatteluun tai muistiin.
Pertti Mustajoki (oikealla) oli yksi Lääkärilehti Forumin puhujista tiistaina.