3310 osumaa
THL on suositellut alle 30-vuotiaille miehille mRNA-rokotteista ainoastaan Comirnatya.
Suomalaisille erikoislääkäreille tehdyssä kyselytutkimuksessa selvitettiin kilpirauhasvalmisteiden käyttöä sekä kilpirauhasen vajaatoiminnassa että potilailla, joilla vajaatoimintaa ei ole.
Avun etsiminen ongelmiin kasvoi moninkertaiseksi.
Tuskastun, kun mietin, miten ylikuluttava ja luonnon osana olemisesta vieraantunut elämäntapamme uhkaa sekä meidän ihmisten mielenterveyttä että maapallon ekosysteemien kantokykyä.
Aivoverenvuotoon sairastuneiden kuolemanriski oli neljännesvuosisadan seurannassa suurempi kuin muun väestön.
Tutkimustulosten mukaan lääke vähentää vakavalle taudille alttiiden koronapotilaiden riskiä joutua sairaalahoitoon tai kuolla.
Narratiivinen kyvykkyys on kovilla kun uuvumme, kirjoittaa Janna Rantala.
Etävastaanotto soveltuu huonosti syömishäiriöpotilaan somaattisen tilan arviointiin.
Pikaisen nettihaun perusteella tarvitaan 3-5 myönteistä kokemusta kumoamaan yhden negatiivisen kokemuksen vaikutus.
Eläinperäisten tautien levittäjänä punkki on hyttysen jälkeen tärkein.
Äänen käheys johtuu joko äänihuuliraon sulun tai limakalvon värähtelyominaisuuksien häiriöstä.
Kotona sairastavan potilaan tukosprofylaksia ei ole edelleenkään näyttöön perustuvaa.
Neljännes kyselyyn vastanneista totesi terveydenhuollon muutosten vaikuttaneen heidän ehkäisykäytäntöihinsä.
Vanhan naisen kaiken nähnyt katse jää kuitenkin mieleen.
Ihmisen sosiaalinen sukupuoli voi ja saa olla moninainen, kirjoittaa Jani Kaaro.
Pseudomonasta on vaikeaa häätää.
Olkahermopunosvaurion aiheuttama olkanivelen kehityshäiriö hoidetaan nykyisin jo alle vuoden iässä.
Eman selvityksen perusteella ei ole syytä muuttaa koronarokotteen tuotetietoja.
Hyvä apu ahdistukseen ovat positiiviset tunteet, kirjoittaa Timo Teräsahjo.
Jos maailma oli murroksessa 1800-luvun loppupuolella, on se muuttunut radikaalisti viimeisen parinkymmenen vuoden aikana.
Kenian lamauttava eriarvoisuus on entisestään lisääntynyt koronan myötä, kirjoittaa Terhi Heinäsmäki.
Pohjois-Syyriassa on käynnissä tähänastisista vakavin korona-aalto, kertoo Lääkärit Ilman Rajoja -järjestö.
Algoritmeja viritetään yhä taitavammiksi, kirjoittaa Jussi Valtonen.
FODMAP-ruokavalio paransi vatsaoireita merkittävästi verrattuna tavallisiin dieetteihin.
Lihasvoiman ja kävelynopeuden merkitys on suuri etenkin luunmurtuman jälkeen.
Nykynuori tuntuu olevan mahdottomien ulkoisten ja sisäisten odotusten paineessa, kirjoittaa Miila Halonen-Saari.
Kertainfuusiona annettava monoklonaalinen vasta-aine abelasimabi osoittautui tehokkaaksi laskimotukosten ehkäisyssä.
Ympäristökriisin herättämien tunteiden kohtaamiseen tarvitaan työkaluja myös terveydenhuollossa. Vähättely ei tilannetta helpota.
Yleisin ihosairaus on sieni-infektio, josta on kärsinyt viimeisen vuoden aikana melkein joka kymmenes.
Naisurheilijoiden rajoittunut syömiskäyttäytyminen, nykyinen tai aikaisempi syömishäiriö ja kuukautiskierron häiriöt olivat yleisempiä lajeissa, joissa paino tai ulkonäkö on keskeisessä asemassa.