8921 osumaa
Empatian ja kuuntelemisen taito korostuu niiden potilaiden kohdalla, jotka tulevat vastaanotolle hakemaan apua vaivoihin, joiden taustalta ei löydykään helposti diagnosoitavaa syytä, kirjoittaa J. H. Meurman.
Tuoreen tutkimuksen perusteella kognitiivis-behavioraalinen nettipsykoterapia on jopa yhtä tehokasta kuin kasvotusten annettu hoito.
Jos näet sellaisen henkilön kuin minä, vetäytyneen ja hiljaisen, niin se ei koskaan ole koko totuus, muistuttaa Tiia-Maria Tuominen.
Sähkösavukkeiden tuprutteleminen aiheutti hiirille keuhkoahtauman tyyppisen keuhkoreaktion.
Pertti Saloheimo jännitti Oulusta Espooseen muutettuaan olisiko oululainen puhetapa pääkaupunkiseutulaiselle potilaalle liian kummallinen.
Alkoholilakiin ehdotetut muutokset lisäävät toteutuessaan sekä alkoholin aiheuttamia sairaalahoitojaksoja että kuolleisuutta. Päättäjät ovat alkoholilain ehdotuksia tehdessään asettaneet elinkeinopoliittiset edut kansanterveyden edelle.
Kalsium ei aiheuta sydänoireita niinkään suurilla kuin yli 2 000 mg päiväannoksilla.
Yleisimpiä syitä päätyä päivystykseen lääkkeiden haittavaikutusten vuoksi olivat antibioottien aiheuttamat allergiset reaktiot lapsilla ja verenohennuslääkkeiden aiheuttamat verenvuodot yli 65-vuotiailla.
Seerumin troponiinipitoisuus nousi merkkinä sydänlihasvauriosta viidesosalla potilasta sädehoidon aikana.
Ennusteen paranemisen taustalla ovat todennäköisesti toimenpide- ja leikkaustekniikoiden nopea kehitys ja lääkehoidon paraneminen.
Yhteys saattaa liittyä ultraviolettisäteilyn määrään, tuoreen tutkimuksen tulokset vihjaavat.
Lääkärit ja asiakkaat eivät tunne palvelua hyvin. Apteekit uskovat kasvuun.
Haittojen syntymekanismi jäi edelleen spekulaation asteelle. Euroopan lääkevirasto EMA päivittää ohjeistoaan tutkimuksista, joissa annetaan lääkettä ensimmäistä kertaa ihmiselle.
Ensimmäisen elinvuoden aikana sairastetut infektiot voivat tuoreen tutkimuksen perusteella suurentaa lapsen lihavuusriskiä.
On yllättävää, miten vähän korkeatasoista tutkimusnäyttöä joistain lääkärin työkalupakkiin vakiintuneista menetelmistä on, kirjoittaa Aleksi Varinen.
Nivelensisäiset kortisoniruiskeet näyttävät nopeuttavan jäätyneen olkapään toipumista. Runsasverihiutaleisen plasman ruiskutukset auttavat puolestaan tenniskyynärpään hoidossa, kertovat tuoreet analyysit.
Masennus haittasi tuoreen tutkimuksen mukaan etenkin työmuistia, episodista muistia ja toiminnanohjausta.
Horjuva identiteetti mittaa itseään muiden odotuksista ahkerasti ja kriittisesti, kirjoittaa Sirpa Tahko.
Kolmasosa syöpäpotilaista ei saa riittävää kipulääkitystä.
Ei ole mitään syytä antaa ihmisten jäädä siihen käsitykseen, että tiede olisi muka miehille varattu elämänalue, kirjoittaa Tiina Raevaara.
Hoidetaan ensin saattohoito kuntoon. Jos se ei riitä, on syytä avata keskustelu avustetusta itsemurhasta, kirjoittaa Heikki Pälve.
Tyydyttyneitä rasvoja paljon syövät sairastuvat sepelvaltimotautiin selvästi muita todennäköisemmin, tuore tutkimus vahvistaa.
Tutkimus kokosi keinoja väkivallan hallintaan ensiavussa ja päivystyksessä. Keskeistä on, että tieto kulkee.
Hyvin suuri triglyseridi-rasvojen pitoisuus tiedetään akuutin haimatulehduksen riskitekijäksi, mutta tuoreen tutkimuksen mukaan riskit saattavat suurentua jo tiedettyä alhaisemmilla triglyseriditasoilla.
Oikeusasiamiehen mukaan opetustilanteeseen osallistumisesta tarvitaan kirjallinen suostumus. Tämä tuo ongelmia, toteavat johtajaylilääkärit.
Lapsen ja nuoruusikäisen turvallinen lihavuuden hoito perustuu elämäntapamuutoksiin ja tapahtuu perhekeskeisesti. Kasvukäyrä on lapsen lihomista havainnollistava monipuolinen työväline.
Kun tutkijat vertasivat aivoinfarktiin sairastuneita muihin osallistujiin, infarktipotilaiden riski sairastua laskimoveritulppaan oli lähes kaksikymmentä kertaa suurempi.
Atooppinen ekseema on kutiava ihotauti. Tyypillisiä ulkoisia piirteitä ovat ihon punoitus, hilseily ja rikkoutuminen.
Vauvan toimintoja jäljittelevän nuken on ajateltu muodostavan teineille realistisen kuvan vauvanhoidon haasteista.
Tulokset tekee merkittäväksi se, että suotuisat muutokset havaittiin yli 50-vuotiailla potilailla, joilla oli jo todettu kognitiivisten mielentoimintojen lievä heikentymä.