705 osumaa
Diabeteksen diagnoosiin käytetään yleensä paaston jälkeen mitattua glukoosiarvoa.
Potilaiden lääkitystä purettiin harvoin, vaikka heidän verenpaine- ja glukoosiarvonsa olivat erittäin matalia, toteaa JAMA Internal Medicine.
Tyypin 2 poliovirus hävitettiin kokonaan. Saavutus on harvinainen.
Ilkka Vuoren kirja Liikuntaa lääkkeeksi on tiiliskiven kokoinen teos täynnä painavaa asiaa. Liikunta on yksinkertaisin ja halvin apu useampaan vaivaan kuin muistamme.
Raskauspahoinvointiin suositeltiin B6-vitamiinihoitoa yhdistettynä antihistamiiniin. Inkivääri ravinnossa nähtiin mahdollisesti hyödylliseksi.
Tulokset viittasivat siihen, että vyötärönympäryksen kasvu suurensi sairastumisriskiä miehillä.
Kivien heittelyä, hakkaamista, vähättelyä, masennusta. Sellainen oli Soroush Mehrabkhanin lapsuuden Suomi.
IP-tekniikalla pystytään määrittämään hengityksen virtausnopeusprofiili. Mittaus voidaan tehdä vaikkapa kotona yöunen aikana.
Tutkimuksen mukaan toivottomuuden tunteet ovat dementiaan sairastuvilla yleisempiä kuin muilla jo 20 vuotta ennen muistisairauden toteamista.
Ensimmäinen dialyysikertani oli todella jännittävä, mutta yritin olla avoimin mielin.
Ruotsalaistutkimuksen mukaan lihavuusleikkaus vähensi sydäninfarktin riskiä diabetesta sairastavilla. Myös kuolleisuus väheni verrattuna kontrolliryhmään.
Puutteellinen kielitaito on tärkeä syy ulkomaisten lääkärien heikkoon menestykseen laillistukseen vaadittavassa AT-kokeessa.
Aivokasvaimelle ei ole olemassa tarkkoja oireita, sillä ne vaihtelevat riippuen kasvaimen tyypistä ja sijainnista. Tietyt oireet ovat kuitenkin toisia tyypillisempiä.
Kaiken kaikkiaan kananmunat näyttäisivät olevan valtaosalle vaaratonta ravintoa.
Olen itse kuunnellut musiikkia leikkaussalissa koko pitkän urani ajan, kirjoittaa verisuonikirurgi Hannu Savolainen.
Mielenterveyden edistämiseen on olemassa paljon tietoa ja osaamista – toivottavasti löytyy myös tahtoa.
Tiesitkö, että enterovirustyyppejä on yli sata erilaista?
Tanskalaisen tutkimuksen mukaan vaara sairastua diabetekseen lisääntyi suhteessa käytettyjen antibioottien määrään.
Tutkijat tähdentävät, että tyypin 2 diabetesta vastaan täytyy taistella maailmanlaajuisesti elämäntapainterventioilla.
"En ole jännittäjä tyyppiä, mutta kyllä tässä tapauksessa on pakko myöntää, että jo aamusta olin kuin tulisilla hiilillä", kertoo Arto Hannolin.
Tutkijat pitävät mahdollisena, että havaittu yhteys PDE5:n estäjiä käyttävien ja varhaisvaiheen melanoomien välillä voi johtua elämäntavan eroista.
Vesi- ja rasvaliukoisten osiensa ansiosta kolesterolimolekyyli soveltuu hyvin kaikkien solukalvojen rakenteeksi. Kolesterolia tarvitaankin solujen normaalin toiminnan ylläpitämiseen.
Tutkimuksen mukaan Yhdysvalloissa jalkapalloa pelaavien yläaste- ja lukioikäisten poikien aivotärähdyksistä lähes 70 prosenttia syntyy törmäyksessä toisen pelaajan kanssa.
Noin kolmanneksella ortopedeista esiintyi asenteita, jotka voivat mahdollisesti olla vaaraksi potilasturvallisuudelle.
Lääkäri sanoi, etten saisi liikkua piikityksen aikana. Siinä vaiheessa tajusin, miksi niin moni hoitaja oli paikalla.
Von Willebrandin tautia sairastava silmätautien erikoislääkäri Hannele Kareranta on kokenut hoidon mullistumisen 1950-luvulta tähän päivään. Ennalta ehkäisevä täsmälääke toi vihdoin avun.
Pediatrics-lehden julkaisemat tulokset osoittavat, että alle viisivuotiaana sairaalahoitoa vaativan infektion sairastaneet ovat aikuisena lihavia noin puolitoista kertaa todennäköisemmin kuin muut lapset.
Altius® ei ole saatavilla, mutta ?pinkki viagra?, naisen seksuaalista haluttomuutta vähentävä lääke on. Nyt pitäisi enää ymmärtää miksi.
Tyypillisesti jäätynyt olkapää oireilee alussa leposäryllä.
EKG keksittiin jo 1900-luvun alkupuolella, mutta korkeasta iästään huolimatta se on edelleen yksi yleisimmistä tutkimuksista.