Akuutit sepelvaltimokohtaukset vähentyneet hitaimmin nuorimmilla naisilla
Alle 55-vuotiaiden naisten sepelvaltimotauti kaipaa lisää huomiota, sillä nuorimpien naisten tautitapaukset ja kuolemat vähenivät 90-luvun puolivälistä 2000-luvun alkuun hitaammin kuin miesten ja vanhempien naisten joukossa.
Kuolleisuus maksasairauksiin ja kirroosiin on Suomessa EU:n huippua
Ainoa tehokas tapa puuttua lisääntyviin alkoholihaittoihin ja kirroosikuolleisuuden kasvuun on pyrkiä eri keinoin vähentämään alkoholin kulutusta vaikuttamalla erityisesti riskikuluttajien alkoholinkäyttöön, kirjoittaa professori Martti Färkkilä.
A-hepatiittitartuntojen lähde yhä arvoitus
Keväällä Suomessa todettiin 13 A-hepatiittitartuntaa, joiden lähteeksi epäiltiin pakastemarjoja. Virusta ei kuitenkaan saatu osoitettua marjoista. Karjalan Prikaatissa tällä viikolla todetun hepatiitti A -tapauksen lähdettä selvitetään parhaillaan.
Kotona mitattu verenpaine kuvaa valtimotaudin riskiä paremmin kuin vastaanotolla mitattu
Kohonneen verenpaineen diagnosointi ja hoito perustuvat yhä suurimmaksi osaksi vastaanotolla tapahtuviin verenpainemittauksiin, vaikka tällä käytännöllä on lukuisia heikkouksia. Kotona mitatulla verenpaineella on vahvempi yhteys verenpaineen aiheuttamiin elinvaurioihin ja tuleviin valtimotautitapahtumiin kuin vastaanotolla mitatulla.
Noin 60 % hedelmöityshoidoista tehdään yksityisklinikoilla
Terveyspalveluiden keskittyminen suurille toimijoille ulottuu nyt myös lapsettomuusklinikoihin. Vuosina 2010?2012 viisi yksityistä lapsettomuusklinikkaa on joko fuusioitunut suuriin terveyspalveluyrityksiin tai siirtynyt osittain tai kokonaan niiden omistukseen.
Uusia ideoita Espoolle
Terveyskeskuslääkäreiden vaihtuvuus Espoossa on suurta ja jonot lääkärille pitkiä. Tuore terveyspalvelujohtaja Eetu Salunen yrittää ratkaista ongelmia muun muassa uudistamalla johtamista. Naapurikunta Vantaa palkittiin juuri tavoitteellisesta laatujohtamisesta sote-palveluissa. Vantaan terveyspalvelujohtaja Timo Aronkydöllä onkin tarjota vinkkejä kollegalle.