1798 osumaa
Lyhytkin antibioottihoito muokkaa suolen hyödyllistä mikrobistoa kuukausiksi tai vuosiksi.
Mika Ahonen kertoo isän ajatuksia, kun perheessä on erityislapsi. Erityislapsi tuo Ahosen mukaan omat erityispiirteensä perheen elämään – se ei rajoita vaan rikastuttaa.
Äidin tulisi välttää runsasta lakritsin syöntiä raskauden aikana, vahvistaa uusi tutkimus.
Muutokset näkyvät aivojen hermoratojen rakenteessa ennen kuin muistisairauksia alkaa ilmetä yleisemmin, selviää tutkimuksesta.
Pyylevyys viesti Canthin aikaan vaurautta ja menestystä, kirjoittaa Sirpa Kähkönen.
Tupakasta vieroitus on erittäin kustannustehokasta toimintaa. Olisi tärkeää, että asia ymmärrettäisiin sote-uudistuksen valmistelussa ja tulevien maakuntien päätöksenteossa.
Kestävyysliikuntaa nuoresta asti harrastanut, perusterve Eija Kaski ei olisi ikinä uskonut, että hän sairastuu äkillisesti harvinaiseen sydänsairauteen.
Eläinallergeeneilla siedätystä annetaan kuitenkin vain erityistapauksissa.
Tieteellistä näyttöä probioottien terveysvaikutuksista on yhä enemmän, mutta monissa sairauksissa näyttö puuttuu.
Rokotekattavuus jää MPR-rokotteen kohdalla liian alhaiseksi 61 terveyskeskuksen alueella. Tuhkarokkoa tavattiin viimeksi joulukuussa Raaseporissa.
Tutkimuksen mukaan muun muassa tarkkaavaisuus ja muisti kohenee.
Lääkkeiden antovirheet olivat niin yleisiä, että ne muodostavat vakavan uhan potilasturvallisuudelle.
Elintarvike- ja talousvesivälitteiset epidemiat saattavat aiheuttaa tuhansien ihmisten sairastumisen Suomessa vuosittain.
Erikoissairaanhoidosta tulleessa kirjeessä kerrottiin, että jonotusaika tähystyksiin on noin 5–6 kk. Se on pitkä aika odotella, kirjoittaa Satu Salonen.
Raskauden aikana äidin tupakoinnille altistuneilla oli virtsassa poikkeuksellisen paljon valkuaisaineita, mikä on merkki munuaisten toiminnan heikentymisestä.
Hampaiden narskuttelua ei tarvitse aina hoitaa, mutta on kiistatonta, että se aiheuttaa joillekin niin suurta kipua, että hoito on tarpeellista.
Suomalaistutkijat ovat löytäneet lisää todisteita virusinfektioiden osuudesta diabeteksen synnyssä.
Miten on tultu siihen tilanteeseen, että aikuisia ihmisiä täytyy opettaa elintavoissa, miettii Minna Kaarisalo.
Kivun lievitys lääkkeillä ei auta pelkoon ja ahdistukseen, jota kipu aiheuttaa.
Keisarileikkauksella syntyvistä lapsista noin 40 prosenttia useampi on ylipainoinen viisivuotiaana verrattuna lapsiin, jotka syntyvät normaalisti alateitse.
Tarkkaavaisuushäiriöiden hoitoon käytettävät stimulanttilääkitykset saattavat tuoreen tutkimuksen mukaan heikentää lasten ja nuorten luustoa.
Hoidossa tapahtuneista edistysaskelista huolimatta hyvin ennenaikainen syntymä vaikuttaa keuhkojen rakenteeseen ja toimintaan joskus vielä kouluiässäkin.
Vanhemmat, jotka kokivat saaneensa osallistua hoitopäätökseen, sitoutuivat valittuun hoitoon muita paremmin, osoittivat kanadalaistutkimuksen tulokset.
Havainnot pitää varmistaa lisätutkimuksissa, mutta raskaudenaikainen virusaltistus on yhdistetty leukemiariskiin aiemminkin.
WHO:n raportin mukaan lapset pääsivät aikaisempaa paremmin malariatesteihin Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa.
Tuore väitöstutkimus osoittaa, että lasten lieviinkin unenaikaisiin hengityshäiriöihin liittyy haittoja, kuten heikentynyttä psykologista hyvinvointia.
Tunnen valtavaa myötätuskaa ja kunnioitusta näiden pienten, vahvojen naisten edessä, kirjoittaa Anu Wartiovaara.
Sikiön elektroninen sykeseuranta synnytyksen aikana otettiin käyttöön, jotta sikiökuolemia ja vammautumisia voitaisiin vähentää.
"Enää ei tarvitse matkustaa Helsinkiin saakka asematunnelin lähelle notkumaan saadakseen päihteitä, kun niitä jaetaan omien koulujen pihoilla ja kauppojen edustoilla."
Pertti Saloheimo jännitti Oulusta Espooseen muutettuaan olisiko oululainen puhetapa pääkaupunkiseutulaiselle potilaalle liian kummallinen.