264 osumaa
Bisoprololi on varsin turvallinen astmaatikoille.
Antibioottikuurin lisääminen kortisonikuurin rinnalle ei siis ole kovin tehokas ratkaisu.
HUS:ssa on ollut toistakymmentä koronapositiivista lasta sairaalahoidossa.
Osa vaikeaa astmaa sairastavista on edelleen perusterveydenhuollon piirissä.
Sairaalahoidot astman takia vähenivät 55 prosenttia Japanissa vuonna 2020.
Impedanssipneumografia kertoo nukkuvan lapsen hengitystoiminnasta.
Kylmään säähän liittyvä oireilu lisäsi sairastavuutta ja kuolleisuutta terveillä ihmisillä, osoittaa Oulun yliopistossa tehty tutkimus.
Verenpainelääkkeet paransivat ennustetta.
Lapset myös sairastivat vähemmän korvatulehduksia ja tarvitsivat harvemmin antibiootteja, jos perheessä oli koira.
Algoritmi voi tunnistaa stetoskoopin ääniä ihmiskorvaa tarkemmin. Nyt menetelmää tutkitaan myös COVID-19-potilaiden seurannassa.
Biologiset lääkkeet vähensivät merkittävästi aikuisten vaikean astman oireita ja kortisonin käyttöä, osoitti HUS:n tutkimus.
Tutkijat selvittivät asiaa Ruotsin kansallisista rekistereistä.
Liikkuminen missä tahansa muodossa on astmaatikolle hyväksi.
Astman systemaattinen arviointi kannattaa tehdä kaikille vaikeaa astmaa sairastaville.
Tutkimuksessa verrattiin antibioottihoitoa saaneiden ja ilman antibiootteja hoidettujen toipumista.
Astman hoidon keventäminen on mahdollista potilailla, joilla astma on ollut hallinnassa.
Taulukoidut toimintamallit tukevat kansansairauksien hoitoa ja seurantaa.
Kun astmaatikolla menee huonosti, selvittelyssä pätevät vanhat viisaudet.
Kroonisen nuhan ja astman yhteys yskään tulisi ymmärtää nykyistä paremmin, kirjoittavat Heikki Koskela ja Anne Lätti.
Hoitoon sitoutuminen parani vaihdon jälkeen, huomasi brittitutkimus.
Yksi sairaus noin kaksinkertaisti astmariskin.
Kielenalustabletit saattavat olla tulevaisuudessa pääsääntöinen siedätysmuoto.
Keski-Uudellamaalla potilaan hoito alkaa heti, ja hänet hoidetaan pääsääntöisesti samana päivänä.
Siitepölykaudella montelukastia määrätään usein lapsen allergisen astman hoidon tueksi.
Ylipaino ja lihavuus vaikuttavat merkittävästi sairastuvuuteen.
Britit havaitsivat lisääntyneen unihäiriöiden riskin lapsilla, joilla on atooppinen ihottuma.
Kortisonihoito pitäisi aloittaa jo nyt, huomauttaa ylilääkäri Mika Mäkelä Iho- ja allergiasairaalasta
Syöpälääkkeiden, immunovasteen muuntajien ja veritautien lääkkeiden korvausmenot kasvoivat edelleen eniten.
Terveyskeskuslääkäri Kaj Haapasalolle avannossa uiminen on osa elämää.
Tutkimus osoittaa, että myös sähkösavukkeiden käyttö on syytä kieltää paikoissa, jossa tupakointikin on kielletty.