
Lapsen vatsavaivat ovat harvoin allergiaa
Vatsavaivat ja itkuisuus ovat yleisiä vaivoja pienellä imeväisellä. Vanhemmat epäilevät yleisesti syyksi ruoka-allergiaa. Kuitenkin tutkimusten perusteella ruoka-allergia voidaan varmentaa vain 3?8 %:lla lapsista. Imeväisikäisen vatsavaivoiksi tulkittavien vaivojen taustalla voivat myöskin olla koliikkivaivat, unirytmin häiriöt ja ikään kuuluva runsas itkuisuus.

Naisen stressi voi vähentää syntyvien poikien määrää
Dokumentoitu näyttö siitä, että naisen stressitila hedelmöitysajankohtana vähentää syntyvien poikien määrää suhteessa syntyviin tyttöihin, saatiin määritettäessä raskautta suunnittelevien naisten syljen kortisolipitoisuutta. Suurentuneen kortisolitason otaksutaan heijastavan henkilön kokemaa pitkäaikaista stressiä.

Tomaatin sisältämä lykopeeni saattaa ehkäistä aivohalvauksia
Paljon tomaatteja ja muita vihanneksia sekä hedelmiä syövät miehet saattavat välttyä muita todennäköisemmin aivohalvaukselta. The Neurology -lehdessä julkaistun suomalaistutkimuksen mukaan muun muassa tomaatin sisältämä lykopeeni voi pienentää aivohalvausten riskiä.