362 osumaa
On korkea aika varmistaa, että hyvinvointialueet sekä yliopistosairaalat saavat geriatrian yksiköt ja niihin riittävät resurssit.
Useat elämänlaatumittarit ja lyhyempi sairausloma puoltavat tähystysleikkausta.
Suomalaisille erikoislääkäreille tehdyssä kyselytutkimuksessa selvitettiin kilpirauhasvalmisteiden käyttöä sekä kilpirauhasen vajaatoiminnassa että potilailla, joilla vajaatoimintaa ei ole.
Väitöstutkimuksen tulosta on jo voitu hyödyntää Keski-Suomen perusterveydenhuollon hoitokäytännöissä.
Musiikin vaikutus masennukseen tai ahdistuneisuuteen jäi epäselväksi.
Konservatiivinen hoito on halvempi ja useimmiten vähemmän kivulias kuin leikkaus.
Passiivinen elämäntapa on yhteydessä heikompiin kognitiivisiin kykyihin.
Maahan muuttaneet kokivat terveytensä ja elämänlaatunsa heikommaksi ja tunsivat enemmän psyykkistä kuormittuneisuutta kuin koko väestö.
Potilas kysyy, uskaltaako hän lähteä lomamatkalle lentokoneella. Mitä tulisi vastata?
Yhteys ilmeni kaikkien tarkasteltujen väkivallan muotojen kohdalla.
Lupaava teknologia ei lisännyt päiviä kotona, eikä elämänlaatukaan kohentunut.
11 prosenttia vaikean koronataudin vuoksi sairaalassa hoidetuista ei ollut palannut kokopäiväisesti töihin.
Kuumennushoito yhdistää reaaliaikaisen magneettikuvantamisen hoidon kohdistamiseen.
Pitkittyvien ja hankalien oireiden taustalla on monen tekijän kokonaisuus.
Tetsepelumabi paransi keuhkojen toimintaa.
Seuratasolla tai alueellisella tasolla kilpailleilla miehillä oli korkeampi psyykkinen elämänlaatu.
Yskän esiintyvyys kasvaa iän myötä, mutta aiheesta ei ole aiemmin tehty Iäkkäisiin keskittyviä tutkimuksia.
Tähystyksen hyödyt ja haitat on punnittava huolellisesti.
Elämänlaatu oli huonontunut lähes kolmasosalla.
Oulun yliopiston kehittämä itsehoitotyökalu auttaa MS-potilaita säätelemään energiaansa.
Monisairas potilas tarvitsee hoidon jatkuvuutta ja kokonaistilanteen hyvää hoitoa.
Rajoittunut elinpiiri ennakoi muun muassa gerasteniaa, kaatumisia ja laitokseen joutumista.
Suositus julkaistiin Pohjolan Lääkäripäivien tiedotustilaisuudessa.
Mitä suurempi sädehoitoannos, sitä parempi paikallisen eturauhassyövän hoitotulos.
Hoito paransi potilaan ravitsemustilaa ja helpotti ahdistuneisuutta.
Jokaisen hoidon ja valinnan todelliset kustannukset tarkoittavat niitä toisia hoitoja ja vaihtoehtoja, jotka jäivät toteuttamatta.
Epäterveellisten elintapojen muutosta voi tukea menetelmillä, jotka on todettu vaikuttaviksi.
Eturauhassyövän seulonnassa tavanomainen tavoite mahdollisimman monen syövän löytämisestä ei päde.
TAYS:ssa on toiminut väsymyspotilaiden diagnostiseen selvittelyyn keskittyvä työryhmä nelisen vuotta. Potilaita on ollut vajaat parisataa.
Yksinäisyys nousi merkittäväksi syyksi vähäiseen vapaa-ajan liikuntaan.