367 osumaa
Impedanssipneumografia kertoo nukkuvan lapsen hengitystoiminnasta.
Aerosoleja mitataan leikkaussalien ilmasta.
Uniapneapotilailla on suurentunut keuhko- ja kardiovaskulaaristen komplikaatioiden riski leikkauksen jälkeen.
Epidemiologiassa varttiin on tullut uusi sävy, kirjoittaa Terhi Heinäsmäki.
Annos armeliaisuutta tuo toivoa toivottomuuteen.
Tavoitteena on tunnistaa vakavista hengitysvaikeuksista kärsivät potilaat nykyistä aiemmin.
Vaikea pankreatiitti vaurioittaa useita elinjärjestelmiä.
Algoritmi voi tunnistaa stetoskoopin ääniä ihmiskorvaa tarkemmin. Nyt menetelmää tutkitaan myös COVID-19-potilaiden seurannassa.
Pandemian aiheuttamat rajoitukset vähensivät merkittävästi lasten hengitystieinfektioita ja korvatulehduksia.
Biologiset lääkkeet vähensivät merkittävästi aikuisten vaikean astman oireita ja kortisonin käyttöä, osoitti HUS:n tutkimus.
D-vitamiinin antaminen vähentää hengitysinfektioita niillä, joilla lähtötaso on matala.
Tutkijat selvittivät asiaa Ruotsin kansallisista rekistereistä.
Tutkimuksen kohteena on potilaita ja henkilökuntaa.
Alustavien testien perusteella koirat saattavat yltää luotettavampiin tuloksiin kuin laboratoriokokeet.
– Tästä ei ole hengityskoneen korvaajaksi, toteaa tehohoidon ylilääkäri Tero Varpula.
Meilahden koronatehojen rakentaminen oli yhteen hiileen puhaltamista kovassa paineessa.
Tutkimuksessa verrattiin antibioottihoitoa saaneiden ja ilman antibiootteja hoidettujen toipumista.
Koronapotilaat vaativat jatkuvaa seurantaa, koska vointi voi romahtaa nopeasti.
Koronapotilaat täyttävät nyt sairaalan keuhko-osaston Helsingissä.
STM:n ylijohtaja Päivi Sillanaukee toivoo paljon suojainten kotimaiselta tuotannolta.
Liitto painottaa, että terveydenhuollon henkilöstön suojavarusteiden käytöstä on syytä saada kansallinen linjaus.
HUS julkaisi ohjeita siitä, milloin eristys voidaan purkaa ja koska potilas voidaan todeta parantuneeksi.
Vilkkaiden julkisten sisätilojen välttäminen on tärkeää.
Tuttuja molekyylejä tutkitaan COVID-19-tartunnan hoidossa ja ehkäisyssä.
Pullonkaulana on tehohoidon osaava henkilökunta.
Sairaalassa tutkituista lapsista 58,5 prosentilla korkein mitattu lämpö oli alle 37,5 °C.
Ylilääkäri Anne Vakkuri toivoo, että lääketehtaat kehittävät nykyistä ympäristöystävällisempiä anestesiakaasuja.
Työterveyslaitoksen asiantuntijat vastaavat muun muassa kysymykseen, kuinka hyvin hengityksensuojaimet suojaavat hengitystieinfektioilta.
Kuuntelu ja yksinkertaiset ahdistuksenhallintakeinot auttavat.
Jokainen karttuva ikävuosikymmen muuttaa unta.