4826 osumaa
Olen itse kuunnellut musiikkia leikkaussalissa koko pitkän urani ajan, kirjoittaa verisuonikirurgi Hannu Savolainen.
Jänisrutto ei tartu ihmisestä toiseen ja tautia todetaan eniten elo-syyskuussa.
Mielenterveyden edistämiseen on olemassa paljon tietoa ja osaamista – toivottavasti löytyy myös tahtoa.
Yhdysvaltalaisten tulokset perustuvat laajaan tutkimuskatsaukseen, jossa yhdistettiin laadukkaiden diabeteksen ehkäisyä selvittäneiden tutkimusten aineistoja.
"Tutkimusetiikka on pettänyt", toteaa nuorisopsykiatrian professori Eila Laukkanen BMJ:n esiin nostamasta tapauksesta.
Laskennassa kertyy päihdeasiakkaista ja -palvelujärjestelmästä tärkeää tietoa, jota ei toistaiseksi voi saada muuten.
?Muistan, että ensimmäisellä kerralla minua hävetti riisua alasti hoitajien edessä ja itkin, kun minut jätettiin yksin kylpyhuoneeseen.?
Tautiin ei ole parantavaa hoitoa ja siksi kaikki keinot hidastaa tautia tai estää sen puhkeaminen ovat tervetulleita.
Sydämen vajaatoiminnan omahoidolla tarkoitetaan toimia, joilla potilas voi vaikuttaa oireisiin, oireyhtymän etenemiseen ja ennusteeseen.
?Vaahtohoito näyttäisi olevan huonoin pitkäaikaisseurannassa, mutta odotellaanhan rauhassa 10?20 vuotta.?
Helsingin yliopiston ensimmäisellä henkilökohtaisen lääketieteen ja genomiikan erikoiskurssilla pohdittiin, miten räätälöidään kullekin potilaalle soveltuvia hoitoja tulevaisuudessa.
Denosumabia saaneilla oli murtumia selvästi vähemmän kuin lumeryhmässä ja aika ensimmäiseen murtumaan oli pitempi denosumabia saaneilla.
Antikolinergisten lääkkeiden piiriin kuuluu tuttuja lääkkeitä, kuten lihasrelaksantit, trisykliset masennuslääkkeet, suolistospasmolyytit, antihistamiinit ja inkontinenssilääkkeet.
Vaikeaa lastenreumaa keskimäärin 10 vuotta sairastaneiden lasten ja nuorten aineistossa todettiin merkittävällä osalla tutkittavista nikamamurtumia selkärangan röntgenkuvissa.
Ennen tutkimushoidon alkua potilailla oli paljon yhdyntäkipua. Lidokaiinin käytön jälkeen kipua oli selvästi vähemmän.
Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula pitää tehtävänään hallitusohjelman sote-kirjausten noudattamista.
Lindbohmin tutkimuksessa todettiin, että naissukupuoli ei ole SAV:n itsenäinen riskitekijä, kuten aiemmin on luultu, vaan että tämä selittyy naisten herkkyydellä tupakoinnin riskeille.
Punaisen Ristin työkomennus oli anestesiaan erikoistuvalle Riikka Lehtisalolle mieleenpainuva.
"En ole jännittäjä tyyppiä, mutta kyllä tässä tapauksessa on pakko myöntää, että jo aamusta olin kuin tulisilla hiilillä", kertoo Arto Hannolin.
Jo lievätkin masennusoireet ennustivat omaishoitajan kuormittumista hoidon aikana riippumatta esimerkiksi taudin etenemisestä
Suomessa mielenterveyspotilaat kuolevat 10–20 vuotta nuorempina kuin muu väestö.
Lääkäriliitto, Tehy ja Super ovat ohjeistaneet jäseniään, ettei perjantain mielenilmaukseen pääsääntöisesti osallistuta työajalla. Muutoksia työpäivään voi silti seurata.
Tutkijat pitävät mahdollisena, että havaittu yhteys PDE5:n estäjiä käyttävien ja varhaisvaiheen melanoomien välillä voi johtua elämäntavan eroista.
Influenssarokote kannattaa ottaa marras-joulukuussa. Suoja muodostuu noin kahdessa viikossa.
Tulosten perusteella syöpäpotilaista joka neljäs menehtyi sairaalahoidon ja joka seitsemäs tehohoidon aikana. Riski menehtyä oli suurin kiireellisesti hoitoon joutuneilla.
Vesi- ja rasvaliukoisten osiensa ansiosta kolesterolimolekyyli soveltuu hyvin kaikkien solukalvojen rakenteeksi. Kolesterolia tarvitaankin solujen normaalin toiminnan ylläpitämiseen.
Valokuvaaja Anna Jarske kertoo kuvien avulla, että avanteen kanssa voi elää täyttä elämää.
Valokuvat ovat osa potilasasiakirjaa, jota ei ole tarkoitettu jaettavaksi muille kuin potilaan hoitoon osallistuville henkilöille. Potilas puolestaan saa käyttää omia kuviaan haluamallaan tavalla.
Edistyksestä huolimatta kohonneen verenpaineen tunnistaminen ja hoito on Suomessa puutteellista.
Vaikka tutkimuksissa ei saatu toivotunlaisia tuloksia, tutkijat eivät ole valmiita hylkäämään liikuntaa ja ruokavaliota muistisairauksien ehkäisyssä.