Uutiset Voiko leikki-ikäiselle antaa ADHD-lääkityksen? Tutkimustietoa pienten lasten ADHD-lääkehoidosta on saatavilla niukasti. Lääkehoitoa voi kokeilla, mutta huolellinen seuranta on tarpeen.
Uutiset Resistenssi kolmannen polven kefalosporiineja ja karbapeneemejä kohtaan on yleistynyt Alueelliset vaihtelut mikrobilääkeresistenssissä ovat suuria EU:n ja Euroopan talousalueen maissa.
Uutiset Kaularangan kulumasairauden leikkaukset kasvaneet Uusintaleikkauksen riskitekijöitä ovat muun muassa sukupuoli, ikä ja opiaattien käyttö.
Uutiset Pienikin liikunnan lisääminen väestötasolla vähentää kuolleisuutta Jos kaikki yli 40-vuotiaat yhdysvaltalaiset lisäisivät päivittäistä liikuntaansa kymmenellä minuutilla, kuolisi Yhdysvalloissa vuosittain 110 000 ihmistä vähemmän.
Uutiset Hyvä ruokavalio voi ehkäistä muistisairautta Välimeren ruokavaliota vastaavaa dieettiä noudattavilla on pienempi muistisairauden riski.
Uutiset Ketkä riskiryhmissä olevista nuorista saavat kolmannen rokotteen? Myyntilupaa ei vielä ole 12-18-vuotiaiden kolmansille annoksille ja niitä suositellaan vain vakavasti immuunipuutteisille.
Uutiset Rokote näyttää suojaavan pitkittyneeltä koronalta Rokottamattomana koronan sairastaneilla esiintyi kuukausien kuluttua infektiosta oireita noin kaksi kertaa todennäköisemmin kuin rokotettuna sairastaneilla.
Mielipide Iäkkäiden muistisairaudet tarvitsevat erikoisosaajia On korkea aika varmistaa, että hyvinvointialueet sekä yliopistosairaalat saavat geriatrian yksiköt ja niihin riittävät resurssit.
Mielipide Nuorista ja luottamuksesta Me nuorten parissa toimivat tiedämme oikein hyvin, miten kohtuuton nykytilanne alimitoitettuine hoitoresursseineen on.
Uutiset Tampereen yliopisto perusti uuden tutkimuskeskuksen Tutkimustyö keskittyy rokotteisiin ja immunologiaan.
Uutiset Lasten koronakuolemat ovat harvinaisia Brittitutkimus: Ensimmäisenä koronavuonna lapsen kuoleman riskitekijöinä korostuivat vaikeat neurologiset perussairaudet.
Mielipide Entä jos Suomi olisi ryhmähengen luomisen mallimaa? Epätietoisuus ja luottamuksen puute päättäjiin ja asiantuntijoihin on pelottava kehityssuunta, joka vie osan kansalaisista sometiedon hämärille vesille.
Uutiset ECMO-hoitovuorokausien määrä on kaksinkertaistunut Uudessa lastensairaalassa Hoitotulokset ovat kansainvälisesti korkeaa tasoa.
Uutiset Kuvantamiskriteerit oireettoman DXA-tutkimukselle hyväksytty Palkon hyväksymät kriteerit tulevat voimaan 1. helmikuuta 2022.
Uutiset Syövän hoidon lääkekustannukset kasvaneet voimakkaasti Syövän kustannukset Suomessa -verkkotyökalulla syövän kustannuksia voi tarkastella esimerkiksi diagnoosi- ja maakuntakohtaisesti.
Uutiset Joukko geenimuunnoksia nostaa sydänperäisen äkkikuoleman riskiä Oululaiset löysivät sydämen liikakasvuun yhdistyviä tekijöitä.
Uutiset Äidin raskausajan terveys vaikuttaa lapsen syöpäriskiin Löydökset tulisi huomioida raskauksien ja ennenaikaisina syntyneiden lasten seurannassa.
Uutiset Korona rapauttaa keski-ikäisenkin toimintakykyä Kotona sairastettu korona kaksinkertaisti toimintakyvyn huononemisen riskin.
Uutiset Onko lasten harrastusten rajoittaminen lääketieteellisesti perusteltua? Hallituksen suosittelemiin lapsiin kohdistuviin rajoitustoimiin on suhtauduttu nihkeästi.
Uutiset Nuvaxovid-rokotteen toivotaan kelpaavan RNA-rokotteita pelkääville Ensimmäinen erä tulee ehkä helmikuussa, mutta siitä riittää vasta harvalle.
Uutiset Työterveyslaitos: Koronan torjuntaa työpaikoilla syytä tehostaa Käyttöön kannattaa ottaa oma ilmoitus sairauspoissaoloissa, myös FFP2-hengityksensuojainten käyttöä voi harkita.
Uutiset Flunssa ja hyytymisen estolääkitys: vuotoriski kasvaa Veren hyytymisen estolääkityksen käyttäjän verenvuotoriski on suurentunut hengitystieinfektion jälkeen.
Mielipide Voiko koululiikunnasta saada muutakin kuin traumoja? Vaikka Move-mittausten tarkoitus on hyvä, palautteena saatava apeiden naamojen rivistö tuskin kannustaa ketään aloittamaan liikuntaharrastusta.
Uutiset Täysjyväviljan kulutusta tulisi lisätä Noin 70 prosenttia aikuisista saa kuitua suositeltua vähemmän.
Uutiset Tiukat pandemiarajoitukset heikensivät monien iäkkäiden suomalaisten hyvinvointia Muutokset yli 80-vuotiaiden sosiaalisissa suhteissa pandemian aikana ovat olleet hyvin moninaisia.
Mielipide Kaksi vuotta pandemiaa Vääjäämättä jokainen kohtaa viruksen joko rokotettuna tai rokottamattomana, kirjoittaa Reetta Huttunen.
Uutiset Suuri annos D-vitamiinia ei tuonut lisäsuojaa syövältä ja sydäntaudeilta 40 ja 80 mikrogramman annokset olivat turvallisia, eikä sivuvaikutuksissa ollut eroa ryhmien välillä.
Uutiset Keski-ikäisten naisten tiedonkäsittelytaidot eivät muutu vaihdevuosissa Parempi toiminnanohjaus oli yhteydessä nopeampaan kävelynopeuteen vaihdevuosien myöhäisessä vaiheessa.