5491 osumaa
Mitä enemmän leikki-ikäiset viettävät aikaa yksin ruudun ääressä, sitä heikommat taidot ovat.
Lääkärilehti kysyi, aikovatko kotimaiset yksityislääkärifirmat perustaa lääkärikeskuksia EU/ETA-maihin terveysmatkaileville suomalaisille potilaille.
Ruokatottumuksia muuttamalla voidaan vaikuttaa myönteisesti mikrobistoon ja edistää terveellisiä elämäntapoja.
Aalto-yliopiston keksintö halutaan apteekkeihin ilman reseptiä.
Hoivapaikkojen puute ja hoitajapula ovat vain osa ongelmaa.
Useimmiten lääkkeelliseen aborttiin ei tarvita sairaalan seiniä, kun uusi laki ei sitä enää vaadi.
Si kiön makunystyrät aistivat lapsivedestä äidin nauttiman ruoan makuja.
Valistustyö ja riskiryhmien rokotukset ovat todennäköisesti tepsineet, tarkkaavaisuus silti edelleen tarpeen.
Kun vanhoja sairaalakiinteistöjä tyhjennetään, arvokkaita taideteoksia jää ilman kotia. Uusien sijoituspaikkojen löytäminen on välillä haastavaa.
Uimari Matti Mattsson uskoi oireiden syyksi rankan päivittäisen harjoittelun.
Ajan kanssa löytyy oma tapa elää omaa aikakauttaan, kirjoittaa Janna Rantala.
Tilannekuvan mukaan ainakaan ICT:ssä ei saada kaikkea vuodenvaihteeseen mennessä valmiiksi.
Kes kittymistä vaativan tylsän tehtävän aiheuttama glutamaatin kertyminen heikentää harkintakykyä.
Helikoptereista halutaan kustannustehokkaampia, suositukset julkaistu.
Matkailijat tuovat yhä useimmiten tietämättään antibiooteille resistenttejä bakteereja, todetaan tiedepääkirjoituksessa.
Huomio on nyt muissa uutisaiheissa, ja vasta jälkeenpäin nähdään, milloin pandemia muuttui endemiaksi.
Olisi tärkeää ymmärtää, miten paljon väsymys vaikuttaa kognitioon, sanoo Potilasvakuutuskeskuksen Maiju Welling.
Ensihoitajan ja geriatrisesti orientoituneen sairaanhoitajan työpari lähtee ensihoidon kiireettömiksi arvioiduille tehtäville.
Ukrainasta paennut Rada Glazunova sai kesätöitä Suomesta vammaisten hoitajana.
Tutkijat otaksuvat, että riippuvuutta voitaisiin hoitaa aktivoimalla tai jarruttamalla tiettyjä aivoalueita.
Vaikeaa epilepsiaa sairastava Nina Teerimäki on tyytyväinen toimivaan vuorovaikutukseen lääkärien kanssa.
Kaikkien uusien lääkkeiden teho ei ole niin hyvä kuin hinnan perusteella voisi toivoa.
Huoli ympäristöstä ja tulevaisuudesta näkyy myös sote-alalla toimivien työssä.
Uhkien määrittäminen muistuttaa joskus kahvinporoista luentaa, kirjoittaa Terhi Heinäsmäki.
Suomessa kehitetyn haalarin liikeanturit keräävät tietoa asennoista ja liikkeistä.
Turussa tutkitaan hengitysharjoittelun tehoa uniapneaan.
Hoidon ongelmatilanteista konsultoidaan infektiolääkäreitä usein.
Varhainen työhön paluu olisi usein tärkeä osa hoitoa ja kuntoutumista, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty, kirjoittaa Jan Schugk.
Pandemia-ajasta voisi omaksua parhaat opit, jotta lasten infektioita saataisiin rajoitettua.
– On vanhanaikaista ajatella, että toiminnalliset häiriöt ovat luulotauti, sanoo Helena Liira.