6565 osumaa
Perinteinen varjoainekuvaus on useimmiten riittävä menetelmä lievempien ahtaumien arviointiin akuuttivaiheessa.
Suomen Syöpärekisterin ennakkotilaston mukaan viime vuonna todettiin 32 897 uutta syöpää.
Tehoste vähensi varmistettuja infektioita alle kymmenesosaan.
Pohjois-Syyriassa on käynnissä tähänastisista vakavin korona-aalto, kertoo Lääkärit Ilman Rajoja -järjestö.
Algoritmeja viritetään yhä taitavammiksi, kirjoittaa Jussi Valtonen.
Orion kehittää digitaalista terapiaa kroonisen kivun hoitoon.
FODMAP-ruokavalio paransi vatsaoireita merkittävästi verrattuna tavallisiin dieetteihin.
Vuonna 1951 kuolleen naisen syöpäkasvaimen soluja on käytetty yli 75 000 tutkimuksessa.
Lihasvoiman ja kävelynopeuden merkitys on suuri etenkin luunmurtuman jälkeen.
Ruotsissa tehdyn tutkimuksen mukaan 200 kruunun (20 euron) palkkio innosti ihmisiä ottamaan koronarokotteen.
Nykynuori tuntuu olevan mahdottomien ulkoisten ja sisäisten odotusten paineessa, kirjoittaa Miila Halonen-Saari.
Palko hyväksyi suosituksen alustavasti.
Keskeytetyt tutkimukset usein liioittelevat lääkkeen tehoa. Lisää tutkimusta tarvitaan.
Kertainfuusiona annettava monoklonaalinen vasta-aine abelasimabi osoittautui tehokkaaksi laskimotukosten ehkäisyssä.
Konservatiivinen hoito on halvempi ja useimmiten vähemmän kivulias kuin leikkaus.
Ympäristökriisin herättämien tunteiden kohtaamiseen tarvitaan työkaluja myös terveydenhuollossa. Vähättely ei tilannetta helpota.
Down-seulonnoista keskusteltaessa joskus kysytään, mitä palvelu kertoo yhteiskunnastamme, sanoo Jani Kaaro.
Puolustajien sairastumisriski oli merkitsevästi suurempi kuin hyökkääjien.
Kaikki tehohoitoon joutuneet odottajat ovat olleet rokottamattomia.
Naisurheilijoiden rajoittunut syömiskäyttäytyminen, nykyinen tai aikaisempi syömishäiriö ja kuukautiskierron häiriöt olivat yleisempiä lajeissa, joissa paino tai ulkonäkö on keskeisessä asemassa.
Pandemia pyyhki pois vuosien edistyksen.
Myös aivoinfarktin ennuste saattaa tarkentua.
Lukemattomat vanhemmat pohtivat, tätäkö vanhemmuus on: päivätyö toisaalla, illat taksikuskina?
Miksi tuotannollinen tehokkuus on yksityisillä terveydenhuollon toimijoilla parempi kuin julkisilla? kysyy Osmo Soininvaara.
Pandemian nykytilannetta voisi hyvinkin kuvailla panttivankidraamana.
Osallistumisessa on eroja alueiden ja väestöryhmien välillä.
Monet uskoivat, että mielensisäisiä muutoksia tapahtui ilman muutoksia aivotoiminnassa.
Suhtautuminen muuttui kielteisestä neutraaliksi tiukan äänestyksen jälkeen.
Äitien käynnit psykiatrisessa hoidossa lähes kaksinkertaistuivat lapsen sairastumisvuonna.
Koronaan liittyvistä ratkaistuista vahinkoilmoituksista vain 10 prosenttia johti myönteiseen korvauspäätökseen.