182 osumaa
Tappelijoiksi luokitellut pelaajat kuolivat keskimäärin 10 vuotta ei-tappelijoita aiemmin.
Tutkimuksessa löydettiin yhteys itsetuhoisuuden ja rahapelaamisen välillä.
Avain ongelman kohtaamiseen on kyky ymmärtää netin eri palstojen todellinen luonne, kirjoittaa Hannu Lauerma.
Ruotsissa tehty laaja tutkimus selvitti saamelaisten terveystilannetta.
Nuorten itsensä vahingoittamiseen vaikuttavat useat seikat. Kaksi keskeistä seikkaa kuitenkin ilmeni tuoreessa väitöstutkimuksessa.
Suurin riski todettiin pään ja kaulan alueen syöpään sairastuneilla.
Hanna Nohynek on jalat maassa maalittamisesta huolimatta.
Sodan jalkoihin joutuneet lapset kertovat kidutuksesta ja kuolemasta.
Näin haetaan toinen ihminen kauhujen keskeltä takaisin valoon, kirjoittaa Janna Rantala.
Mielipiteet ovat vahvistuneet molemmissa ääripäissä.
ICD-11-tautiluokituksessa rahapeliriippuvuus on luokiteltu samaan luokkaan aineriippuvuuksien kanssa.
Masennuksen eri hoitomuodot näyttävät saavan aikaan samanlaisia aivomuutoksia, joita tapahtuu myös spontaanissa toipumisessa.
Niitä tulisi seuloa rutiininomaisesti päivystysyksiköissä.
On sudenhetki, jolloin yö on mustin ja ihminen haurain , sanoo Miila Halonen.
Psykiatrisessa konsultaatiossa koronaviruksen esiin ottaneet potilaat yrittivät muita useammin itsemurhaa.
Myönteinen kehitys ei ulotu nuoriin, joiden kuolleisuus kääntyi kasvuun.
Ongelmat ovat kasvaneet huimasti korona-aikana.
Suhtautuminen muuttui kielteisestä neutraaliksi tiukan äänestyksen jälkeen.
Miksi yhden lääketieteen erikoisalan sisällä voidaan sallia tällainen kehitys?
Työryhmän mukaan palliatiivista hoitoa ja saattohoitoa tulee kehittää.
Pääsy lääkärin, hoitajan ja hammaslääkärin vastaanotolle on vaikeutunut.
Vuonna 2017 Villellä oli päivittäisessä käytössä yksitoista lääkettä.
Ketamiini tehoaa teini-ikäisten ja aikuisten masennukseen yhtä hyvin.
Naisten terveys on lähempänä muiden Pohjoismaiden naisia, miesten tilanne taas itäisen Euroopan maita.
Jokaisen hoidon ja valinnan todelliset kustannukset tarkoittavat niitä toisia hoitoja ja vaihtoehtoja, jotka jäivät toteuttamatta.
Väitöstutkimus tuo uutta tietoa varhaisten riskitekijöiden yhteydestä nuorten mielenterveyshäiriöihin.
Naisilla itsemurhariski oli pienempi kuin miehillä.
Mielenterveys on pääomaa, kirjoittaa Timo Partonen.
Pienten lasten itsetuhopuheet liittyvät usein riitoihin ja tunnekuohuihin. Isommille lapsille saattaa tulla itsetuhoajatuksia, kun he kokevat epäonnistuneensa ja ahdistuvat.
Melkein 90 000 suomalaisella on kyselyn mukaan ollut itsetuhoisia ajatuksia.