
MERS voi aiheuttaa laajan kirjon oireita
MERS-viruksen aiheuttamia oireita olivat mm. kuume, yskä, hengenahdistus ja lihassärky. Myös oksentelu, ripuli ja vatsakivut olivat yleisiä. MERS oli yhteydessä merkittävään kuolleisuuteen silloin, kun potilailla on samaan aikaan muita sairauksia, toteaa Lancetissa julkaistu tutkimus.

Uusi arvio MERS-viruksen itämisajasta
Euroopan tartuntatautivirasto ECDC on päivittänyt MERS-viruksen itämisajan arvion 14 vuorokauteen aiemmasta kymmenestä vuorokaudesta. Lähi-itään matkustavien on syytä huolehtia hyvästä käsihygieniasta ja välttää mahdollisuuksien mukaan kontakteja hengitystieinfektioita sairastavien kanssa.

MERS on uusi vakavia hengitystieinfektioita aiheuttava koronavirus
Suomessa on hyvä valmius todeta MERS-virusinfektio. Tartuntaa voi parhaiten välttää hyvän käsihygienian avulla sekä välttämällä läheistä kontaktia sairastuneisiin ja eläinten eritteisiin tai niiden mahdollisesti saastuttamiin ruokatarvikkeisiin.

Etene vastustaa lääkärin oikeutta kieltäytyä aborteista
Etenen mukaan ei ole perusteita antaa terveydenhuollon ammattihenkilöille subjektiivista oikeutta kieltäytyä raskauden keskeyttämisestä vakaumuksensa perusteella. Tällainen oikeus voisi Etenen mukaan johtaa potilaan oikeuksien ja pahimmillaan terveyden vaarantumiseen.

Opioidiriippuvainen tarvitsee lääkehoidon lisäksi kuntoutusta
Opioidikorvaushoidossa pitäisi panostaa apteekkisopimuksiin, jolloin valvonnasta vapautuvaa aikaa voitaisiin käyttää psykososiaaliseen hoitoon. Ilman sitä olemme luomassa suurta joukkoa kroonikoita Britannian malliin, sanoo ylilääkäri Kaarlo Simojoki.

Tuberkuloositartunnat vähenevät Suomessa
Suomessa suurin osa tuberkuloositapauksista todetaan edelleen vanhuksilla, joilla aiempi tuberkuloositartunta aktivoituu vastustuskyvyn heiketessä. Maahanmuuttajat korkean ilmaantuvuuden maista ovat kuitenkin kasvava ryhmä tuberkuloosipotilaiden joukossa.

Realismi on terveysriski
Optimismiin liittyy useita terveyden kannalta tärkeitä ominaisuuksia, kuten joustavuus, parempi terveyskäyttäytyminen ja sitoutuminen hoitoon, parempi kyky käsitellä traumaattisia kokemuksia, nopeampi toipuminen sairastumisesta ja toimenpiteistä. Realistillakin on toivoa, jos hän saa mahdollisuuden kurkistaa optimismin maailmaan.

Elämänkaarimallitus kertoo sydän- ja verisuonitautien riskistä
FM Marika Kaakinen tutki väitöstyössään suuren painoindeksin, tupakoinnin ja kohonneen verenpaineen kehittymistä. Tutkimuksessa löydettiin keinoja entistä tarkempaan henkilökohtaisen sydän- ja verisuonitautiriskin arviointiin.

Voiko tai pitääkö raskaana olevaa rokottaa?
Raskaana olevaa voi ja joskus pitääkin rokottaa. Kausi-influenssarokotetta suositellaan kaikille raskaana oleville. Kurkkumätä-jäykkäkouristusrokotteen voi antaa raskauden aikana kuten muulloinkin. Muitakin inaktivoituja rokotteita voi antaa raskauden aikana, jos hyötyjen katsotaan ylittävän mahdolliset haitat. Eläviä mikrobeja sisältäviä rokotteita ei varovaisuussyistä yleensä pidä antaa raskauden aikana.

Sukuelinherpes ja raskaus
Neonataaliherpes on sukuelinherpeksen vaikein komplikaatio. Virus tarttuu synnytyksen aikana lapseen suorassa kontaktissa äidin emätineritteisiin. Useimmiten äiti ei ole tiennyt oireettomasta herpestartunnastaan. Neonataaliherpekseen liittyy suuri kuolleisuus- ja vammautumisvaara.