656 osumaa
Missä on ilo ja into kehitellä uutta potilaiden kanssa, näiden hyväksi?
Kuntakeskusetäisyyden ja paikallisen väentiheyden havaittiin olevan yhteydessä ihmisten painoindeksiin.
Antti Lähteenmäki kritisoi Kelaa siitä, ettei se anna mahdollisuutta tehdä huolellisia testejä tietojärjestelmäpalveluista. Viat todetaan vasta myöhemmin potilastyössä.
Työ Lääkärien sosiaalinen vastuu -järjestössä on vienyt Mariia Karppisen Amazonin jokialueiden syrjäisiin kyliin asti.
Kliinisestä tutkimuksesta hyötyvät niin siihen osallistuvat kuin tulevaisuudenkin potilaat.
Vakava tulehdusriski oli niillä, joilla oli enemmän omia hampaita, korkeampi koulutustaso ja jotka kuuluivat nuorempiin ikäryhmiin.
Itämeren ruokavalio muistuttaa tunnettua Välimeren ruokavaliota, mutta raaka-aineet on sovitettu pohjoisille leveysasteille sopiviksi.
Skitsofrenian hoidon tulisi olla ennen muuta tapauskohtaista, vuorovaikutuskeskeisesti suuntautunutta hoitoa, jota toteutetaan tarpeenmukaisen lähestymistavan hoitoympäristössä potilaan itsemääräämisoikeutta kunnioittaen.
Suomessa lepakot eivät aiheuta merkittävää vaaraa, sillä lepakoiden koskettamiseen johtavat tilanteet ovat hyvin harvinaisia.
Tällä kertaa Potilaan Lääkärilehden "hyvä tyyppi" on alkoholismista toipunut Hannu Ylönen, joka toimii kokemusasiantuntijana ja Kokenet-palvelun kehitystyössä.
Aikuisten rokottamiseen ei ole olemassa valmista rokotussapluunaa; Tilanne poikkeaa siis täysin lasten vakiintuneista rokotuskäytännöistä.
Vuoden lopussa Eurooppaan tulevassa palvelussa voi jakaa potilaiden kuvia. Tarkoitus on opetuksellinen.
Suomessa syöpien kokonaisilmaantuvuus on suurin etelässä, johon myös korkea elintaso ja vauraus keskittyvät. Syöpäkuolleisuus sen sijaan on suurin pohjoisessa.
Tähän mennessä on löydetty joitakin muistisairauksien, erityisesti Alzheimerin taudin vaaratekijöitä, joihin voidaan vaikuttaa varhain aloitetulla hoidolla tai ennaltaehkäisevällä työllä.
Professori Erkki Isometsän tieteellinen tuotanto käsittää 192 alkuperäisartikkelia ja 112 muuta tieteellistä julkaisua, ja hän on ohjannut 16 väitöskirjaa.
Satakunnan keskussairaalan päivystyksessä kyllästyttiin turhien ja väärien asioiden tekemiseen, ihmisten ja tarvikkeiden etsimiseen, odotteluun ja hosumiseen ? eli sähläykseen.
Viime vuosina liikenneitsemurhat, erityisesti junan alle jättäytyminen, ovat nousseet yleisimmäksi tekotavaksi sekä tytöillä että pojilla.
Uudisrakennukset valmistuvat vuoteen 2018 mennessä, ja niiden kustannusarvio on 150 miljoonaa euroa. Rakennustöiden on suunniteltu alkavan huhtikuussa 2015.
Lähihoitajat kokivat työnsä fyysisesti kuormittavimmaksi, sairaanhoitajien työ sijoittui tässä vertailussa toiselle sijalle.
E-resepti onnistui, mutta muut projektit eivät ole edenneet odotetusti.
Vuosina 2015–2018 toteutettava INTEGRATE-hanke saa EU:n Marie Curie ITN -rahoitusta noin 2,8 miljoonaa euroa, josta Itä-Suomen yliopiston osuus on 270 000 euroa.
Yksilölliset erot kodeiinin metaboliassa vaikeuttavat sen tehon ja turvallisuuden arviointia.
Vanhoista ihmisistä puhutaan yleensä yhtenäisenä ryhmänä, vaikka näin ei todellisuudessa ole.
Liikunta vähenee ja liikkumaton aika lisääntyy lapsilla alakoulun alimmilta luokilta lähtien yläkouluun asti.
Yhdysvaltalainen tutkijaryhmä on vetänyt pois Pandemrixin ja narkolepsian välistä mekanismia käsittelevän artikkelinsa Science Translational Medicine -lehdestä.
Miten kerätä ja käsitellä potilaiden spontaania palautetta? Tähän toivotaan apua uusista tietojärjestelmistä.
Tutkimusrokote vähensi jopa 70 prosenttia sellaisia lääkärin vakavaksi epäilemiä pneumokokkitauteja, joita ei laboratoriokokein ollut pystytty varmistamaan pneumokokin aiheuttamiksi.
Puutiaiset ovat levittäytyneet Kemijärvi-Rovaniemi-Ylitornio -akselille saakka. Turun yliopiston koko maan kattava puutiaishavaintotutkimus paljastaa, että havainnot keskittyvät meren rannoille ja vesistöjen läheisyyteen.
Kuuma-altistuminen saattaa lisätä onnettomuus- ja loukkaantumisriskiä sekä työssä että vapaa-ajalla.
Lihansyöntiä vähentämällä voitaisiin turvata kuivuudesta kärsivien alueiden vesivarannot.