Sairaanhoitopiirit empivät mainoskampanjoita
Potilaan vapaus valita erikoissairaanhoidon hoitopaikka ei ainakaan alkuvaiheessa lihota mainostoimistojen rahapusseja. Pirkanmaan sairaanhoitopiiri markkinoi sairaanhoito-osaamistaan kampanjalla muun muassa verkkosivustolla, mutta se näyttää jäävän yksin.
A-hepatiittitartuntojen lähde yhä arvoitus
Keväällä Suomessa todettiin 13 A-hepatiittitartuntaa, joiden lähteeksi epäiltiin pakastemarjoja. Virusta ei kuitenkaan saatu osoitettua marjoista. Karjalan Prikaatissa tällä viikolla todetun hepatiitti A -tapauksen lähdettä selvitetään parhaillaan.
Suomalaisten verenpaine yhä kansainvälisesti korkealla tasolla
Suomalaisväestön verenpainetasojen myönteinen kehitys on hidastunut ja jopa pysähtynyt. Väestötasolla pitäisi entistä enemmän pyrkiä suolan saannin sekä ylipainon ja alkoholinkäytön vähentämiseen ja liikunnan lisäämiseen verenpainetasojen laskemiseksi.
Tamperelainen keinonenä tunnistaa sairauksia
Tulevaisuuden potilaan älypuhelimessa saattaa olla ?keinonenä?, joka hälyttää esimerkiksi liian korkeista tai matalista verensokeriarvoista. Tampereen yliopistot kehittävät yhdessä keinotekoista hajuaistia, jolla voidaan tunnistaa sairauksiin ja tunteisiin liittyviä tuoksuja.
Biopankki kerää ja lainaa
Kun biopankkilaki tulee syyskuussa voimaan, potilaat alkavat varmasti kysellä, mitä se tarkoittaa heidän itsensä kannalta, arvioi professori Olli Carpén. Biopankit tulevat Carpénin mukaan hyödyttämään koko terveydenhuoltoa, eivät vain yksittäistä potilasta tai tutkijaa.