740 osumaa
Pääministerin käsitys perusterveydenhuollon tarkoituksesta, toiminnasta ja haasteista tuntuu poikkeavan radikaalisti siitä millainen käsitys minulla on asiasta.
Hepatiitti ja malaria vaanivat kaukomaiden vaihto-opiskelijoita.
Aikuisten rokottamiseen ei ole olemassa valmista rokotussapluunaa; Tilanne poikkeaa siis täysin lasten vakiintuneista rokotuskäytännöistä.
Vanhusten leikkauskuolleisuutta lisäävät mm. kognition heikkeneminen, heikko ravitsemustila, pitkäaikainen laitoshoito, toiminnanvajeet sekä haurastuminen.
Tähän mennessä on löydetty joitakin muistisairauksien, erityisesti Alzheimerin taudin vaaratekijöitä, joihin voidaan vaikuttaa varhain aloitetulla hoidolla tai ennaltaehkäisevällä työllä.
Neuvola- ja kouluterveydenhuollon palveluita tulee kehittää siten, että syrjäytymisen siirtymistä sukupolvelta toiselle voidaan paremmin ehkäistä.
Levinneen taudin ennuste on nykyisin 19 kuukautta, valikoiduissa potilasaineistoissa yli kaksi vuotta. Ennusteeseen vaikuttavat levinneisyys, erilaistumisaste sekä oireiden esiintyminen.
Ei varmasti ole toivottavaa, että suun ja hampaiden kunnosta voisi tulevaisuudessa päätellä ihmisen sosiaalisen statuksen, kirjoittaa hammaslääketieteen tohtori Anna Maria Heikkinen.
Professori Erkki Isometsän tieteellinen tuotanto käsittää 192 alkuperäisartikkelia ja 112 muuta tieteellistä julkaisua, ja hän on ohjannut 16 väitöskirjaa.
Tutkimuksen riskiluvut ovat aiempaan tietoon verrattuna varsin suuria.
Myös itsemurhayritysten ja vuorokauden keskimääräisen ilmanpaineen väliltä löytyi yhteys, joka kuitenkin oli vastakkainen naisilla ja miehillä.
Viime vuosina liikenneitsemurhat, erityisesti junan alle jättäytyminen, ovat nousseet yleisimmäksi tekotavaksi sekä tytöillä että pojilla.
Myelodysplastiselle oireyhtymälle (MDS) on tyypillistä verisolujen tehoton muodostus ja riski edetä akuutiksi leukemiaksi.
Tutkimus todentaa aiempien tutkimusten tuloksia, joiden mukaan liikunta todella parantaa mahdollisuuksia itsenäiseen elämään vanhana myös niillä, jotka ovat jo haurastuneet ja joiden toimintakyky on heikkenemässä.
Sepelvaltimotauti on diabeteksen yleinen komplikaatio ja sen ennaltaehkäisyyn ja hoitoon tulisi kiinnittää erityistä huomiota.
Potilaan Lääkärilehden lukija halusi tietää, kannattaako raskaustesti tehdä säännöllisesti, jos kuukautiset jäävät pois ehkäisyn takia.
Perinteisesti keuhkokuumetta pidetään bakteeritulehduksena, mutta tuoreessa tutkimuksessa todettiin, että virukset ovat varsin yleisiä vakavan keuhkokuumeen aiheuttajamikrobeja.
Tutkimuksen mukaan työssä tylsistymisen oli yhteydessä muun muassa työntekijän itsearvioituun terveyteen sekä työpaikan vaihtoaikeisiin.
Diabetekseen liittyvä verkkokalvosairaus (retinopatia) on monen diabeetikon liitännäissairaus, ja sitä seurataan erityisesti määräaikaisin silmänpohjatutkimuksin.
Kuumekouristukset ovat ainoastaan kuumeen yhteydessä, yleensä 6 kuukauden?6 vuoden ikäisillä lapsilla havaittuja aivoperäisiä kohtausoireita.
Tie onnistuneeseen lääkehoitoon on hoitohenkilöstön, potilaan ja apteekkihenkilöstön välinen keskustelu.
Suomen Mielenterveysseura vaatii Suomeen kansallista ohjelmaa itsemurhien vähentämiseksi.
Yhä useampaa potilasta voidaan auttaa laadullisempaan ja pidempään elämään.
Kansallinen genomistrategiaa varten on asetettu työryhmä. Ideana on kutsua myös kansalaiset ottamaan kantaa.
Kaulavaltimodissekoituma on nuorten ja keski-ikäisten aikuisten yleisin yksittäinen aivoinfarktin syy. Tyypillisin dissekoitumapotilas on 35?55-vuotias, perusterve ja liikunnallisesti aktiivinen henkilö.
Siitepölytiedotus on uudistumassa täydellisesti. Kehittäjät lupaavat, että koekäytössä oleva Smart Pollen -palvelu tarkentaa siitepölyennusteita oleellisesti sekä ajallisesti että maantieteellisesti.
Tutkimusnäyttö on toistaiseksi riittämätöntä siihen päätelmään, että jälkiehkäisyn teho heikkenisi yli 80 kg painavilla naisilla, toteaa Euroopan lääkevirasto EMA.
Sairaudet ja niiden hoidot muuttuvat. Tautien ehkäisyn ja valistuksen pitäisi pysytellä muutoksessa mukana.
Ebola-epidemiaan on Länsi-Afrikassa kuollut yli 700 ihmistä. Ratkaisevaa ovat nyt päättäväiset torjuntatoimet, rokotteen tai lääkkeen kehittäminen on haastavaa.
Bakteriofagit ovat tärkeitä, sillä ne kontrolloivat bakteeripopulaation kasvua. Vasta löydetty CrAssphage näyttäisi tarttuvan suolistobakteereistamme yleisimpiin.