4137 osumaa
Lääkärin kanssa olisi tärkeää keskustella kaikista hoidoista, kirjoittaa syöpätautien erikoislääkäri Veera Salminen.
Suolen tyhjennys ja antibiootit eivät vähentäneet komplikaatioita, kertoo Lancetissa julkaistu suomalaistutkimus.
Yksinäisyys on fyysisen kivun sosiaalinen vastine, kirjoittaa vastaava päätoimittaja Pekka Nykänen.
Lapsen synnynnäisten epämuodostumien riski on kaksinkertainen normaaliväestöön nähden.
Mykobakteeridiagnostiikka kaipaa täsmentämistä.
Naisia on jo liki kaksi kolmasosaa hakijoista.
Kela-korttia tai potilasohjetta ei tarvita.
Allergisen reaktion merkkejä ovat muun muassa laaja-alainen nokkosihottuma tai punoitus, pyörrytys ja pahoinvointi.
Sairaaloihin on iskenyt väkivaltaepidemia.
Muihin nuoriin verrattuna liikkumisrajoitteisista nuorista yli kolmikertainen määrä ei ollut tyytyväisiä elämäänsä.
Koukuttavin ja koskettavinkin kokemus syntyi siitä, että samassa ympäristössä olivat koko ajan paikalla sekä kuntoutuja että koko moniammatillinen työryhmä, kirjoittaa Jari Turunen.
Turun Karinakoti joutuu sulkemaan ovet kesäkuun loppuun mennessä. Myös muut yksityiset saattohoitokodit painivat haasteiden kanssa.
Ehdotuksessa korostetaan ymmärrettävän tiedon lisäämistä ja dialogia rokotteisiin epäilevästi suhtautuvien kanssa.
Neljännes vastaajista ei usko jaksavansa työssä eläkeikään asti.
Noin puolet ensisuojassa yöpyneistä asunnottomista kuoli kymmenen vuoden seurannan aikana.
Parempi teho oli nähtävissä 17?39-vuotiaiden kaikissa ikäryhmissä.
Toukokuussa kouluterveydenhoitajan vastaanotolla lapsista aistii kasvavan levottomuuden, kirjoittaa nuorisolääkäri Miila Halonen.
Alkoholismin, työuupumuksen ja sosiaalisten tilanteiden pelon määrittely sairauksiksi jakoi vastaajien mielipiteitä.
Mehiläinen ja Attendo pärjäsivät Finnwatchin selvityksessä heikoimmin.
Sydän- ja verisuonitaudit ovat edelleen yleisin työikäisten miesten kuolinsyy Suomessa.
Harvinainen oireyhtymä näytti hieman yleistyneen OYS:n rekisteriselvityksessä.
Euroopassa vain noin joka kymmenes sydänpysähdyksen kokeneista selviytyy kotiin sairaalahoidosta.
Vaikka ylipainon vaarat tunnistetaan, sen todellinen merkitys sairauksien taustalla näyttää jääneen liian vähälle huomiolle, kirjoittaa päätoimittaja Pekka Nykänen.
Alkoholimonopoleilla on tyypillisesti ollut kulutusta vähentävä vaikutus, kirjoittaa Pia Mäkelä.
Viime vuosikymmeninä leikkauskuolleisuutta ei käytännössä ole ollut.
Pidätysongelmien riski oli alle puoli prosenttia kattavassa ruotsalaistutkimuksessa.
Hoitotakuun kiristys osoittaa, että terveyskeskusten pelastaminen otetaan vakavasti, sanoo Lääkäriliiton Samuli Saarni.
Vesirokkorokote otettiin kansalliseen rokotusohjelmaan syksyllä 2017.
Etelä-Karjalan keskussairaalasta on tullut malliesimerkki siitä, mitä tapahtuu jos lääkäripulaa ei hoideta ajoissa, kirjoittaa Pekka Nykänen.
Työpaikkakiusaaminen lisäsi sydän- ja verisuonitapahtumien vaaraa lähes 60 prosenttia.