2649 osumaa
Hiljan julkaistussa artikkelissa esitettiin vahvasti puoltava kanta raskauden puolivälin tienoilla tehtyyn kohdunkaulan kaikukuvausseulontaan, mutta kaiken kaikkiaan menetelmän hyödystä on vaihtelevia näkemyksiä.
Geenitiedosta huolimatta elämäntavat ovat edelleen pääroolissa sairauden ehkäisemisessä.
Lapsuuden elintavat ja perimä vaikuttavat rasvamaksan kehittymiseen. Suurin riski on lapsena ylipainoisilla riskigeenin kantajilla.
Se pieni landetyttö, joka asuu tämän kaupunkilaisen sydämessä, rakastaa paljasjalkaista elämää luonnon keskellä, tunnelmoi Outi Elo.
Ei pidä jämähtää ajatukseen, että minulla on Asperger, enkä varmaan pysty tekemään tätä tai menemään tuonne, kirjoittaa Tiia-Maria Tuominen.
Tietoa Suomessa osataan kerätä. Nyt sitä pitäisi oppia käyttämään terveysalan kansainvälisen menestyksen avittamiseen.
Tuore Terveydenhuollon korjaussarja -kirja antaa vinkit terveydenhuollon parempaan tulevaisuuteen.
On tärkeää muistaa, että aidon ammattilaisen toimintaan kuuluu aina kunnioittava käytös, kirjoittaa Saku Pelttari.
Ei sairasta saa kohdella halventavasti, unohtamalla ja olemalla huomioimatta häntä, kirjoittaa Arto Hannolin.
Terveyskeskuksessani oli huomattu, että käytän paljon sen palveluja. Sain omahoitajan, joka tarkoittaa, että voin tarvittaessa soittaa hoitajalle, joka on perehtynyt tautihistoriaani, kirjoittaa Satu Salonen.
Perimän eksomisekvensointia kannattaa käyttää, jos perinnölliseltä vaikuttavan sairauden syy on epäselvä.
Pilottiprojektissa testattiin metsän hyvinvointipotentiaalia terveydenhuollossa.
Itsekkyydelle ja välinpitämättömyydelle ei ole pillerimuodossa lääkettä, mutta jokainen meistä on vastuussa asenteistaan, kirjoittaa lääketieteen kandidaatti Saku Pelttari.
VTT:n kehittämällä laitteella voidaan lääkärin vastaanotolla selvittää tulevaisuudessa varmasti, onko vatsavaivojen syynä helikobakteeri.
Outi Elolla on nyt paikka jossa saa rellestää juuri niin paljon kuin sielu ja kroppa sietää.
Salo panosti vaikeasti työllistyvien terveystarkastuksiin.
Tutkimus herättää kysymyksen, kuinka moni potilas on leikattu turhaan.
Kun yhteistyö sujuu ja hoitolinjaukset ovat selvät niin lääkäreille kuin potilaallekin, loppuvaiheen hoito perusterveydenhuollossa sujuu paremmin.
Terveelliset elämäntavat auttavat vähentämään rintasyöpäriskiä myös silloin kun taustalla on perinnöllisiä riskitekijöitä.
Ulosteensiirron teho perustuu suoliston bakteerikantojen normalisoitumiseen ja sitä on käytetty Clostridium difficile -infektion hoidossa myös Suomessa.
Päihderiippuvuus on nähtävä koko perheen sairautena, jota sairastaa joka kymmenes suomalainen, kirjoittaa toipuneen alkoholistin läheinen.
Tutkimuksen mukaan yli 75-vuotiaiden riski sairastua sydänkohtaukseen, sydämen vajaatoimintaan tai aivoverenkiertohäiriöön pienenee huomattavasti, jos heidän verenpaineensa lasketaan alle 120 mmHg:n tasolle.
Potilaan Lääkärilehti on sisällölliseltä ytimeltään kooste Lääkärilehden kaikille avoimesta sähköisestä aineistosta.
Kollegojen kesken tylyttäminen synnyttää monia hankalia tunteita, jotka ovat pahimmillaan uhka potilasturvallisuudelle, toteaa Lääkärilehden lääketieteellinen päätoimittaja Päivi Hietanen.
Maailman lääkäriliitto varoittaa kyberuhista. Ammattimaiset hyökkäykset ovat arkipäivää Suomessakin.
Asiakkaan valinnanvapautta ja monikanavarahoituksen yksinkertaistamista selvittänyt ryhmä luovutti loppuraporttinsa ministeri Juha Rehulalle tiistaina.
Potilaan ja lääkärin tulisi päästä yhteisymmärrykseen siitä, onko kuolema paras ratkaisu tilanteessa jossa potilas sitä toivoo, kirjoittaa Terhokodin ylilääkäri Juha Hänninen.
Nivelreumapotilaan työkyvyn kohtalo ratkeaa ensimmäisten kuukausien aikana, kirjoittaa sisätautien ja reumasairauksien erikoislääkäri Kari Puolakka.
Ei elämän kuulu aina olla kivaa, kirjoittaa monia sairauksia mukanaan kantava Arto Hannolin.
Lapsena luotu hyvä suunterveys säästää rahaa ja pienentää hoidon tarvetta läpi koko elämän.