3741 osumaa
On asioita, joihin päteväksi tullaan vain tekemällä, kirjoittaa Marika Kandell.
Intensiivinen harrastukseni on auttanut minua auttamaan potilastani, kirjoittaa Isa Teeriaho.
Jos hoidan tietokonetta enemmän kuin potilaita, jokin on pielessä, kirjoittaa Saana Mäenpää.
Hyvä romaani opettaa elämästä enemmän kuin psykologian oppikirja, kirjoittaa kirjailija ja psykologi Jussi Valtonen.
Kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavien elämänlaatu on heikko, kertoo uusi tutkimus.
Valokuvanäyttely, kielletty romaani, näytelmä ja tv-sarja— kaikissa teemana ihmisyys. Lue lääkäri Sonja Sulkavan vinkit alta kevään koskettavimpiin kulttuurielämyksiin.
Oikeuspsykiatri Hannu Lauerman mielestä rikosviihteen psykopaattihahmoissa on kaksi erityistä seikkaa, jotka selittävät heidän suosiotaan.
Kerta toisensa jälkeen näen, miten minun ja rollaattorimummojen ohi nousee hissi toisensa perään täynnä hyväjalkaiselta vaikuttavia ihmisiä, kirjoittaa lääkäri Marika Kandell.
Väitöstutkija selvitti liikunnan ja saunomisen yhteisvaikutuksia. Tällaisia tuloksia hän sai.
Ennen vanhaan masennus ja etenkin ahdistus tulivat tarpeeseen, mutta ajat ovat muuttuneet, kirjoittaa lääkäri Jari Turunen.
Tassulan lapsissa on mukana mielen sairaudet.
Syökäämme, juokaamme, laulakaamme, iloitkaamme ja olkaamme ihmisiksi. Onhan Vappu!
Pitääkö potilaalle kertoa, jos lääkäri on käyttänyt diagnoosissa apunaan tekoälyä, kysyy tutkija Marika Mäkinen.
Husin Uusi lastensairaala tarjoaa mahdollisuutta hakeutua sydänleikkaukseen Tanskaan hoitajapulan vuoksi. Mitä jos kaikki ei suju Tanskassa kuten pitää?
Aikuisväestössä vitamiinilisällä ei ole saatu tuloksia, mutta D-vitamiinin puutosta tulee silti ehkäistä ja hoitaa.
Leikki on tapa tutustua maailmaan, tutkia sen lainalaisuuksia ja harjoitella sosiaalisia taitoja, kirjoittaa tartuntatautilääkäri Topi Turunen.
Runsas lihan käyttö altistaa tyypin 2 diabetekselle ja sairauksista johtuville kuolemille, kertoo uusi tutkimus.
Avain ongelman kohtaamiseen on kyky ymmärtää netin eri palstojen todellinen luonne, kirjoittaa Hannu Lauerma.
Bioanalyytikot eli laboratoriohoitajat huolehtivat, että laboratoriotutkimukset sujuvat oikein ja niistä saatavat tulokset ovat luotettavia.
Joonas Tolvanen on toteuttanut kaksi unelmaansa: lääkärin ammatti ja kung-fu-mestariksi oppiminen.
Nuoret lääkärit heitetään aina vain syvempään päätyyn, kirjoittaa Lääkärilehden vastaava päätoimittaja Pekka Nykänen.
Kotiharjoittelua videopeleillä voidaan suositella ikääntyville vaihtoehtona.
Hammaslääkäri ja terapeutti Kati Sarvelan kirjassa autetaan toipumaan terveydenhuoltoon liittyvistä traumoista.
Valviraan tulee vuosittain noin tuhat kantelua, jotka ovat tarkoitettu aluehallintovirastoille.
THL muistuttaa: tee hoitotahto muistisairauden varalta.
Surin potilastani, jota olin kaikin voimin yrittänyt pelastaa, kirjoittaa Saana Mäenpää.
Ukrainalainen lääkäri Iryna Zederey yrittää parhaansa mukaan hoitaa myös potilaiden stressiä ja masennusta.
Siitepölykausi on alkanut Suomessa. Nämä oireet kertovat, että saatat kärsiä siitepölyallergiasta.
Digimaailman varjot käyvät yhä pidemmiksi, kirjoittaa nuorisolääketieteen dosentti Silja Kosola.
Nuorten itsensä vahingoittamiseen vaikuttavat useat seikat. Kaksi keskeistä seikkaa kuitenkin ilmeni tuoreessa väitöstutkimuksessa.