1210 osumaa
Pikkukeskosille tarvitaan lisäpaikkoja Taysiin ja Tyksiin, jotta suunniteltuja leikkauksia voidaan tehdä Husissa.
Neuvola toimii jo useissa kunnissa – Raahessa tavoittaa 86 prosenttia 65-vuotiaista.
Koronapandemian oppeja käsitellään nyt monesta eri näkökulmasta, kirjoittaa Hanna Nohynek.
Mitä enemmän leikki-ikäiset viettävät aikaa yksin ruudun ääressä, sitä heikommat taidot ovat.
Kun vanhoja sairaalakiinteistöjä tyhjennetään, arvokkaita taideteoksia jää ilman kotia. Uusien sijoituspaikkojen löytäminen on välillä haastavaa.
Huomio on nyt muissa uutisaiheissa, ja vasta jälkeenpäin nähdään, milloin pandemia muuttui endemiaksi.
Ensihoitajan ja geriatrisesti orientoituneen sairaanhoitajan työpari lähtee ensihoidon kiireettömiksi arvioiduille tehtäville.
Kaikkien uusien lääkkeiden teho ei ole niin hyvä kuin hinnan perusteella voisi toivoa.
Huoli ympäristöstä ja tulevaisuudesta näkyy myös sote-alalla toimivien työssä.
Varhainen työhön paluu olisi usein tärkeä osa hoitoa ja kuntoutumista, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty, kirjoittaa Jan Schugk.
Digiälyn kehitysloikan toivotaan helpottavan työtaakkaa – ja pelätään vievän työt.
Suuret haasteet voitetaan yhteisön voimalla, kirjoittaa Eija Kalso.
Luontoaskel terveyteen -ohjelma yhdistää terveys- ja ympäristötavoitteet.
Hoitajapulan seurauksena Jorvin sairaalan päivystyksessä on jouduttu järjestelemään tänä kesänä kaikki toiminnot uudelleen.
Potilailla havaittiin lisääntynyt harmaan aineen tiheys useilla aivokuoren alueilla.
Luonnolla tiedetään olevan suuri merkitys mielen hyvinvoinnille, kirjoittaa Eija Kalso.
Tärkein lähikontaktiryhmä on edelleen sairastuneen seksikontaktit.
Terveydenhuoltotutkimus ei tuota patentoitavia tuotteita, vaan tutkittua tietoa päätöksenteon tueksi.
Ortopedi Mikko Honkaselle siiviileihin kohdistuva hyökkäyssota oli viimeinen pisara.
Tarja Holopainen sai aivovamman kymmenisen vuotta sitten, kun kaatui pyörällä jyrkässä alamäessä.
On sudenhetki, jolloin yö on mustin ja ihminen haurain , sanoo Miila Halonen.
Edullisia muutoksia näkyi kolmen kuukauden seurannan aikana.
Tartuntoja on todettu kaikkialla maassa, mutta pandemiaa edeltäneisiin aikoihin verrattuna vähän.
Kivun hoito ja tutkimus tarvitsevat motivoituneita osaajia ja resursseja, kirjoittaa Eija Kalso.
Voimme yrittää olla ukrainalaisille avuksi, mutta tämän lisäksi on syytä huolehtia omasta mielenterveydestään, kirjoittaa Timo Teräsahjo.
Tuntuu hyvältä, että tähän mennessä 18 000 venäläistä terveydenhuoltoalan ammattilaista ovat vedonneet sodan lopettamiseksi.
Kun kyynisyyden kynnet uhkaavat tarrautua kiireen ja toistuvan kärsimyksen keskellä selkääni, muistan miltä syöpäkasvaimen syövyttämä kudos tuntui kevyen kosketukseni alla.
Hoito Taysin moniammatillisessa Haavakeskuksessa nopeutti potilaiden pääsyä kirurgiseen hoitoon ja paransi ennustetta, ilmenee väitöstutkimuksesta.
Oireettomille tupakoijille keuhkosyövän löytämiseksi tehtävien TT–tutkimusten oikeutus arvioitiin kansallisesti ensimmäistä kertaa.
Taide onkin kuin käänteinen panoptikon, kirjoittaa Sirpa Kähkönen.