1210 osumaa
Psykoterapeuttien keskuudessa on virinnyt huoli siitä, vaarantuvatko Kelan korvaamat pitkät psykoterapiat, jos ne siirretään sote-maakunnille.
Sankaritekojen sijaan lääkäriltä odotetaan ratkaisuja useammin pieniin kuin suuriin ongelmiin.
Piia Jallinoja ja Esa Väliverronen tutkivat sitä, miten korona-aika on vaikuttanut suomalaisten luottamukseen instituutioita, viranomaisia ja asiantuntijoita kohtaan.
Entäpä jos perusterveyshuollon toimintakonsepti pitäisi uudistaa järeämmällä tavalla?
Taide tulee todeksi vasta kohtaamisessa, kirjoittaa Sirpa Kähkönen.
Koulukiusaamiseen puuttumisen mallit tähtäävät sen lopettamiseen, mutta uhrien ja kiusaajien hoitomallit puuttuvat.
Monet sosiaalipalvelut voivat lievittää omaishoitajan rasitusta.
Mihin on unohtunut suomalainen kansanviisaus: ei ole hoppu hyväksi, eikä kiire kunniaksi?
Suositus julkaistiin Pohjolan Lääkäripäivien tiedotustilaisuudessa.
Ihminen on kummallinen olento, josta tiedämme lopulta varsin vähän, kirjoittaa Timo Teräsahjo.
Viikoittain moneen hedelmälliseen ja aidosti tiedonjanoiseen keskusteluun osallistuvana tunnistan, että tieteessä ja lääketieteessä tulevaisuuden läpimurrot liittyvät viestintään.
Jos Donald Trumpin presidenttikausi olisi tv-draama, se olisi nerokkaasti käsikirjoitettu.
Miten hyvän ihmiselämän perusedellytyksiä voidaan auttaa toteutumaan?
Saan rokotteen ja uskon, että se on mahdollisuus lopettaa pandemia.
Suurimmassa riskissä ovat terveydenhuollon ammattilaiset.
Tutkijat laativat 13 ohjetta tehokkaaseen koronaviestintään.
Pariskunta päätti matkata amerikkalaiselle hedelmällisyyshoitoklinikalle.
Ääneen lausumaton suru syövyttää ihmisiä puhki, kirjoittaa Sirpa Kähkönen.
Maskin käyttö vaikuttaa turvalliselta ikäihmisille, joilla ei ole hengitykseen vaikuttavia perussairauksia.
Äidit olivat nuoria ensisynnyttäjiä köyhyysrajalla elävien latinojen ja mustien asuttamalla alueella.
Yhä useampi ihminen on alkanut kiistää tieteellisen tiedon ja asiantuntijoiden luotettavuuden.
Asiakkaat ovat ilmasto-ongelmista tietoisempia kuin terveydenhuolto, sanoo terveydenhuollon erikoislääkäri Mikaela Grotenfelt-Enegren.
Lääkärilehti kysyi viideltä asiantuntijalta, mistä koronassa ei puhuta tarpeeksi.
Aerosoleja mitataan leikkaussalien ilmasta.
? Eihän saattohoidon tarve ole vähentynyt, muistuttaa Terhokodin ylilääkäri Annika Riska.
Koronavirus voi tarttua ilmalevitteisesti, mutta sen merkitys taudin leviämisessä väestössä on epäselvä.
HUS valmistautuu rajaliikenteen muutokseen nostamalla kapasiteetin 22 000 testiin päivässä.
Kun luen lapselleni ääneen, kellumme yhdessä kahden maailman välissä.
Altistumistietoa välittävä Koronavilkku-sovellus näkyy syksyllä terveydenhuollossa.
Psykologiatieteen näkövinkkelistä tosielämän suojelius voisi olla mielentämiskykyä, kirjoittaa Timo Teräsahjo.