452 osumaa
Hoidon aloituksen viivästyminen diagnoosin jälkeen näytti puolestaan laimentavan hyötyä, kirjoittaa Juhani Airaksinen.
Ihosyövät ja paksusuolen syöpä yleistyvät edelleen, monet huonon ennusteen syövät sen sijaan muuttuvat harvinaisemmiksi.
Kiinan elinsiirtojen eettisyys herättää huolta lääketieteellisissä julkaisuissa, toteavat kirjoittajat.
Lonkan ja polven tekonivelleikkausten määrä kasvaa. Lonkan uusintaleikkausten määrä on kääntynyt laskuun.
Parasta Suomessa on rauha. Se on soten rakentajienkin syytä pitää mielessä, kirjoittaa Hannu Ollikainen.
Useat tutkimukset osoittavat, että taiteella ja kulttuurilla on vahva yhteys parempaan terveyteen. Kannattaisiko taiteen mahdollisuuksia huomioida enemmän?
Vaikka stressi ei varsinaisesti aiheuttaisi oireita, se pahentaa ja ylläpitää niitä.
Sairaaloiden kilpailun vaikutus terveyspalvelujen saatavuuteen ja laatuun on epäselvää, toetaa Sirkku Jyrkkiö.
Suomalaisten juomatavat olivat vihdoin alkaneet tasaantua kohti kohtuutta, kirjoittaa Hannu Ollikainen.
Kahden laajan PSA-seulontaa käsittelevän satunnaistetun tutkimuksen tulokset olivat keskenään ristiriitaiset, kirjoittaa Ossi Lindell.
Opioidien yliannostus on Yhdysvalloissa nyt alle 50-vuotiaiden yleisin kuolinsyy, kirjoittaa Pekka Nykänen.
Pitkään hoitoa odottaneita oli elokuun lopulla 750 vähemmän kuin vuotta aiemmin.
Suomi on ainoa Pohjoismaa, jossa ihmisiä kuolee enemmän kuin syntyy.
Useimmiten ongelmat koskevat yksittäisiä lääkevalmisteita tai lääkeainetta.
Terveystiedon määrä kasvaa räjähdysmäisesti. Pystymmekö hyödyntämään sitä järkevästi vai hukummeko tietotulvaan?
Yhä useampi suomalainen opiskelee lääkäriksi ulkomailla. Vähintään kaksi kolmesta aikoo palata Suomeen, niin myös Latviassa opiskeleva espoolainen Anna Meurman-Pawli.
Ohjeet ovat sellaiset, että liikennelääketieteen erityispätevyydenkin suorittaneen on vaikea saada niistä selvää, sanoo aluehallintoylilääkäri Hannele Havanka.
Turvapaikanhakijoiden itsemurhia ehkäistään vastaanottokeskuksissa aktiivisesti.
Vakavat komplikaatiot ovat harvinaisia, mutta pahimmillaan henkeä uhkaavia.
Turha ihmiskeskeisyys kannattaa unohtaa, kirjoittaa Tiina Raevaara.
Ulkomailla lääkäriksi opiskelu yleistyy. Nousussa ovat Ruotsi, Romania ja Latvia.
Melatoniinin käyttö on välillä varsin liberaalia, ja uniongelmien lääkkeettömät hoitokeinot näyttävät monesti unohtuvan.
Lääketieteen opiskelijalla ei ole vapaa-aikaa, kirjoittaa Saku Pelttari.
Burundia on vaivannut vuodesta 2016 lähtien ennennäkemätön malariaepidemia, kirjoittaa Terhi Heinäsmäki.
Kyseessä on ensimmäinen kerta kun miehiä sterilisoitiin enemmän kuin naisia.
Vuonna 2016 Suomessa syntyi 53 608 lasta. Matkalla sairaalaan syntyi heistä 92.
Aktiivinen nuori levittää tautia ikäihmistä tehokkaammin.
Ilmoitusten määrästä ei voi tehdä johtopäätöksiä terveydenhuollon tai potilasturvallisuuden tilasta, kirjoittaa Minna Plit?Turunen.
Lääkärin vastaanottoajan epäävä puhelu voi olla musertava kokemus potilaalle, kirjoittaa Satu Salonen.
Leena Mallatin kirjoitus pui mielipidemittausten merkitystä.