3741 osumaa
Apulaisprofessori Kirsi Pietiläisen mukaan 5:2-dieetti on tyyppiesimerkki tulevista ja menevistä laihdutuskuureista.
Tutkijoiden mukaan suomalaisista kaksi kolmesta kantaa Merkelin virusta, mutta kyseinen syöpä on kuitenkin erittäin harvinainen, sillä tappava virus aktivoituu harvoin.
Tutkimustulokset tarjoavat uutta tietoa aggressiivisesti leviävän eturauhassyövän mekanismeista ja hoitomahdollisuuksista.
Saunomisen tiheys oli yhteydessä vähäisempiin sydän- ja sepelvaltimotautikuolemiin ja pienempään kokonaiskuolleisuuteen.
Verrattuna alle tunnin viikossa vapaa-ajan liikuntaa harrastavaan yli neljä tuntia viikoittain liikkuvien sairastumisriski oli 15 prosenttia pienempi.
Verrattuna normaalisti toimivaan kilpirauhaseen piilevään kilpirauhasen liikatoimintaan liittyy noin kolmanneksen suurempi lonkkamurtumien ja muiden luunmurtumien riski, tuore tutkimus osoittaa.
Säteilyturvakeskuksen erikoistutkija Lasse Ylianttilan mukaan D-vitamiini on nykyään muotivitamiini, jonka väitetään auttavan lähes joka vaivaan.
Pahimmillaan nauhoitusta voidaan käyttää väärin ja leikata normaalista potilaan ja lääkärin välisestä keskustelusta yhteydestään irrotettuja kohtia, jotka saattavat lääkärin outoon valoon.
Tulosten perusteella seulonnat eivät alentaisi niihin osallistuvien riskiä kuolla seuraavien kymmenen vuoden aikana.
Kukaan artikkelien kirjoittajista ei mitenkään vahvasti suositellut raskauksien tietoista siirtämistä myöhäiselle iälle.
Turvotus on yksi tavallisimmista vatsaoireista. Osalla potilaista esiintyy vain turvotuksen tunnetta, osalla turvotus on näkyvää.
Tulosten perusteella näyttää yhä varmemmin siltä, että polven artroskooppinen puhdistusleikkaus ei auta keski-ikäisiä tai sitä vanhempia polvikivusta kärsiviä, eikä niitä siksi pitäisi potilaille tehdä.
Mediassa puhutaan toisinaan vaarallisesta taigapunkista. Potilaan Lääkärilehti selvitti lukijan pyynnöstä, onko taigapunkki tavallista puutiaista vaarallisempi.
Joukkorahoitus tulee tieteeseen. Tavoitteena on rahankeruun lisäksi tieteen popularisointi. Terveyttäkin tutkitaan.
Potilaan Lääkärilehti haluaa toivottaa tämän kolumnin myötä hyvää juhannusta kaikille. Palaamme toimitukseen maanantaina 22. kesäkuuta.
Tutkijoiden mukaan olisi hienoa, jos pneumokokki voitaisiin saada päiväkodeissa kuriin ilmankostuttajilla.
Riski menehtyä seurannan aikana oli selvästi suurempi osallistujilla, joiden hajuaisti oli erittäin huono tutkimuksen alussa.
Muistan 12-vuotiaana maanneeni uima-allasalueella Rhodoksella ja ihmetelleeni sitä, kuinka paljon aikuiset jaksavat olla auringossa. Koin pelonsekaista ihailua tuntematonta, kahvipavun väristä naista kohtaan.
Sovelluksesta voi olla erityisesti hyötyä tilanteissa, jossa oman sijainnin määrittäminen on vaikeaa.
Pelkästään näiden tulosten perusteella kenenkään ei välttämättä kannata alkaa syödä sataa grammaa suklaata päivittäin, sillä suklaasta saatava lisäenergia voi kerryttää kiloja, mikä puolestaan suurentaa sydänriskejä.
Kuntotesteissä parempia tuloksia saavat säästyivät eteisvärinältä todennäköisemmin myös riippumatta siitä sairastivatko he sepelvaltimotautia vai eivät.
YK:n vuonna 1971 kansainvälisesti hyväksytty psykotrooppisten aineiden sopimus luokitteli LSD:n kansanterveydelle vaaralliseksi ja hoidon kannalta merkityksettömäksi.
Tiesitkö, että vaatteet ovat paras aurinkosuoja? Väljät vaatteet suojaavat paremmin kuin tiukat ja tumma kangas paremmin kuin vaalea.
Tutkijatohtori Teppo Särkämön mukaan musiikin kuuntelusta voi olla hyötyä esimerkiksi muistisairaille ja aivoinfarktin saaneille.
Potilaan Lääkärilehti on tehnyt testin liittyen auringolta suojautumiseen ja auringonpolttamiin.
Kasviöljyjen lisäksi kala ja kalaöljyt ovat hyviä monityydyttymättömien rasvahappojen lähteitä.
Tutkijoiden mukaan telelääketieteen palvelut lisääntyvät nopeasti, mutta tutkimusta niiden laadusta on vähän.
Lentäjien ja lentohenkilökunnan riski sairastua melanoomaan oli noin kaksi kertaa suurempi kuin väestön yleensä.
Terveydenhuollon keskeisin ongelma ei ole soluissa tai geeneissä, vaan ihmisen käyttäytymisessä.
Kapseli ohittaa mahalaukun, jossa biologiset lääkkeet tuhoutuisivat.