6492 osumaa
Eduskunnassa nyt käsiteltävä oleva valinnanvapauslaki rei?ittää koko yhteiskuntaan uuden repäisylinjan sen mukaan, tarvitseeko kansalainen sosiaalipalveluita vai ei. Tasa-arvoa tavoitteleva laki lisääkin epätasa-arvoa.
Hoitotasapaino on tärkeää saada mahdollisimman hyväksi jo ennen raskautta.
Leena Mallat kirjoittaa turhan käynnin pelosta, joka nostaa kynnystä lähteä päivystykseen.
Suomalaistutkimuksessa selvitettiin kasvonilmeiden havainnointia magnetoenkelografialla.
Alle 35-vuotiaana syövän sairastaneilla on sisaruksiin verrattuna suurentunut riski mielialaongelmiin ja muistisairauteen.
Lääkärikäyntejä oli 6,6 miljoonaa vuonna 2017.
Palkittu tutkiva journalisti Deborah Cohen puhui Helsingin yliopiston Tiedekulmassa.
Diagnostiikka on salapoliisityötä, jossa epäily on paikallaan lievissäkin oireissa.
Kaikki ottivat kivun vakavasti, mutta vikaa ei löytynyt, Merja Minkkinen kirjoittaa.
Ystävällisyys, toisen ihmisen kunnioittaminen ja oikeudenmukaisuus eivät vie yhtään sen pidemmän aikaa vastaanotolla, kirjoittaa Aleksi Varinen.
Syöpäjärjestöjen selvityksen mukaan tupakkalakia kierretään myymällä sähkösavukeliikkeissä nikotiininesteiden rinnalla erikseen makutiivisteitä.
Myyntiluvanhaltijoilta saatujen tietojen mukaan valmisteita saapuisi Suomeen lähiviikkoina, mutta saapuvat määrät eivät toistaiseksi riitä kattamaan koko tarvetta.
Maailmassamme väärinymmärrysten vaarat ovat todellisia, kirjoittaa Roope Sarvilinna.
Skolioosikirurgia ei vähennä keuhkokuumeen riskiä neuromuskulaarista skolioosia sairastavilla lapsilla.
Rytmihäiriö todetaan vasta aivotapahtuman yhteydessä 21 prosentilla eteisvärinäpotilaista väitöstutkimuksen mukaan.
Sakris Kupila on huomannut, ettei lääketieteen opetuksessa kerrota juuri mitään transsukupuolisuudesta.
Tutkimus paljasti, että pidemmillä henkilöillä oli suurempi harmaan aineen pinta-ala kuin lyhyemmillä.
Epäselvää on, voiko erittäin kova ääni aiheuttaa pitkään jatkuvia keskushermosto-oireita, kirjoittaa Pertti Saloheimo.
Kehitysvammaisuuteen liittyy monia muistisairauden riskitekijöitä.
Vertaistukea antavat henkilöt ovat kultaakin kalliimpia, kirjoittaa Sari Hannukainen.
Ibrutinibin ja venetoklaksin yhdistelmä näyttää lupaavalta.
Pelkästään yksi oikea linja sopii kivunhoitoon erityisen huonosti, kirjoittaa Sirpa Tahko.
Tutkimus osoitti, että DNR-päätöksen tekeminen on keuhkolääkärillekin vaikeaa.
Uudempien antikoagulanttien ei katsottu aiheuttavan vuotoja yleisemmin, vaikka käyttäjät olivat keskimäärin iäkkäämpiä.
Yhdysvalloissa lisääntyvä kiinnostus luonnonmukaiseen synnykseen on lisännyt kiinnostusta istukkakudoksen käyttöön, kirjoittaa Pertti Kirkinen.
Käypä hoito -työryhmä julkaisi uuden syömishäiriöpotilaan hoitoketjukuvauksen.
Laitokset pärjäsivät palvelutaloja paremmin kivun ja kärsimyksen hallinnassa.
Ainoa sanktiokeino on peruuttaa myyntilupa kokonaan.
Mikään yksittäinen olemassa oleva käsite ei kattavasti kuvaa tai selitä tieteenkieltämisen ilmiötä, kirjoittaa Saku Pelttari.
Helsingissä, Turussa ja Tampereella käynnistyvässä keliakiatutkimuksessa on potilaita kahdeksasta eri Euroopan maasta.