6493 osumaa
Suomalaisten juomatavat olivat vihdoin alkaneet tasaantua kohti kohtuutta, kirjoittaa Hannu Ollikainen.
Lihasmassa ja rasvamassa aiheuttavat luulle kuormitusta, joka lisää luuntiheyttä.
Influenssaepidemia on käynnissä. Viruslöydöksistä suurin osa on influenssa B-viruksia.
Mielenterveyden häiriöistä kärsivät lapset ohjataan yhä useammin erikoissairaanhoitoon. Alueellisia eroja on paljon.
Erityisen huomattavaa oli toistuvien mikrobilääkehoitojen väheneminen.
Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri kertoo netissä lähes reaaliajassa asiakkaiden hoitoon pääsyn ja keskeisten leikkausten odotusajat.
Jo puolen tunnin reipas kävely voi vähentää riskiä, selviää väitöstutkimuksesta.
Kun sydän ei pelaa ihan kuten pitäisi, yrittää opetella erottamaan turhat huolet oikeista vaivoista.
Virus vaurioittaa epiteelisoluja ja B-lymfosyyttejä. Isäntä altistuu niistä lähtöisin oleville kasvaimille ja myös T-solulymfoomille.
Rentoutusharjoitusten ajatellaan helpottavan vakavasti sairaan potilaan ahdistusta.
Hallitus aikoo leikata sote-kulujen kasvua kolmella miljardilla eurolla. Mitä sanovat terveystaloustieteen professorit? Pilvilinna joka romahtaa ? vai totta vuonna 2029?
Oikea hoito voi perustua vain ymmärrykseen siitä, mikä potilasta vaivaa, kirjoittaa Hannu Ollikainen.
Sekä lääkärien että potilaiden tulisi tiedostaa liiallisen lääketieteen vaarat, kirjoittaa Kari Tikkinen.
Hoitolinjaani en osannut valita itse, vaikka yritin, totesi Petri Riikonen.
Pieniä ja yksinkertaisia ovat hyvinvoinnin rakennuspalikat, kirjoittaa Miila Halonen.
Voiko olla mitään arvokkaampaa kuin ihmissuhteiden vaaliminen? kysyy Sari Hannukainen.
Lakiehdotusta pitää kuitenkin selkeyttää. Velvoittava asiakasseteli on epätarkoituksenmukainen, toteaa liitto lausunnossaan.
Lakiluonnos kerää sekä kritiikkiä että kiitosta.
Kun muistisairas haluaa ja kaipaa kotiin, mihin hän tuolloin kaipaakaan? kirjoittaa Sirpa Remahl.
Visiot voivat ajankohtaistua pikemmin kuin uskommekaan, kirjoittaa Krista Nuotio.
– Toimittajat ja asiantuntijat eivät aina ymmärrä toisiaan, toteaa Reetta Kettunen.
HUS:n tytäryhtiö valmistautuu valinnanvapauteen laajenemalla.
Valtaosa oireista selittyy toiminnallisilla vatsavaivoilla.
Moni kipukroonikko kohtaa perusterveydenhuollossa voimakasta painetta lääkitysten purkamiseen, kirjoittaa Sirpa Tahko.
Kaikilla puolueilla on ollut lusikkansa sopassa, sanoo professori Heikki Hiilamo.
Suomessa ei ole kattavaa kansallista terveyshyödyn seuranta- ja vertailujärjestelmää.
Oli mukavaa parantaa hiiri, mutta vielä mukavampaa olisi parantaa potilas, kirjoittaa Anu Wartiovaara.
Rasvamaksa on jopa suurempi eteisvärinän riskitekijä kuin verenpainetauti.
Moni muukin kuin Länsi-Pohja on suunnitellut ulkoistusta. Forssassa ja Raumalla hanke kariutui, Iisalmessa toteutuu.
Tavoitteena on tarjota ratkaisuja siihen ongelmaan, että potilaat reagoivat hoitoihin eri tavoilla.