Uusissa ravitsemussuosituksissa keskitytään rasvaan
Parhaillaan tekeillä olevien uusien ravitsemussuositusten suurin lääketieteellinen kiinnostus kohdistuu rasvaan. Viime syksynä Finriski 2012 -tutkimus osoitti, että suomalaisten kolesteroliarvot ovat nousseet vuosikymmenten laskun jälkeen.
E-reseptien uudistaminen takeltelee
Osa lääkäreistä kokee reseptin uudistamisen niin kankeaksi ja hitaaksi, että he ennemmin kirjoittavat uudet reseptit, kertoo Lääkäriliiton eHealth-ryhmän puheenjohtaja Marjo Parkkila-Harju. Lastentaudeista huolimatta sähköisen reseptin käyttöönotto on tuonut selvästi enemmän hyötyä kuin harmia.
Odotusapulaista odottaessa
On kaikin puolin järkevää ajallisesti ja taloudellisesti antaa hoitohenkilökunnan tehdä sitä työtä mihin heidät on palkattu, mutta yhtä tärkeää olisi antaa vastauksia meille odottajille. Olenkin miettinyt eikö olisi järkevää, jos esimerkiksi siviilipalvelusta suorittava lääkäriopiskelija tai työharjoitteleva sairaanhoito-oppilas toimisi ?odotusapulaisena??
Potilaan ja lääkärin sujuvaa vuoropuhelua
Tietokirjailija Satu Salonen ja neurologi Markus Färkkilä ovat yhdessä kirjoittaneet teoksen, jossa potilas ja lääkäri käyvät saumatonta ja taitavaa vuoropuhelua. Käsitellyksi tulevat niin lääkärin suuttuminen, lääkärilumo, lumelääkkeet, kirjausvirheet, lääkärin auktoriteettiaseman muutos kuin potilaan uskon menetys.
Lääkärin käyttöohje potilaalle
Kirjailija valottaa pitkäaikaissairastamista monipuolisen ?sairastelukarriäärinsä? ja ?saikuttelijan? kokemuksensa kautta peilaten sitä omiin lääkärivalintoihinsa. Salonen ei todellakaan kaihda käsitellä vakavia asioita raikkaan huumorin höystämänä ja näennäisen kepeästikin.
Sairaus riisuu lääkärinkin – osa 3/4
?Vihdoin koitti ensimmäinen viikonlopun kotiloma. Koti-ikävissäni olin lähes koko hoitoajan miettinyt karkaamista kotiin. Nyt olisi oiva tilaisuus toteuttaa suunnitelma yksinkertaisesti jäämällä vain lomareissulta kotiin.?Neliosaisen kirjoituksen aiemmat osat julkaistiin torstaina ja perjantaina. Kirjoitussarja päättyy huomenna.
Sairaus riisuu lääkärinkin – osa 2/4
?Lääkärinkoulutuksestani huolimatta en itse tiennyt elinsiirroista juuri mitään. Päätin tyytyä kirurgin selontekoihin ja seuraamaan hänen ilmeitään: mikä hänen mukaansa oli normaalia tai lähes normaalia, oli sitä myös minulle.? Neliosaisen kirjoituksen ensimmäinen osa julkaistiin eilen. Kirjoitus jatkuu lauantaina ja sunnuntaina.
IT on vaikeaa Tanskassakin
Tanskassa ollaan melko pitkällä uusien, aiempaa toimivampien potilastietojärjestelmien hankkimisessa. Potilailla on pääsy omiin tietoihinsa sundhed.dk-portaalin kautta. Helppoa terveydenhuollon tietojärjestelmien rakentaminen ei Tanskassakaan ole ollut.